Orivesiläinen Konsta Saarinen ja kartanlukija Joni Mäkelä ajoivat kuudenneksi viikonloppuna Turussa ajetun Länsirannikon rallin SM4-luokassa. Kyse oli SM-sarjan neljännestä osakilpailusta.
Saarisen talvikausi päättyi maaliskuussa Kuopion SM-rallissa luokan 8. sijaan, joten kesäkausi alkoi siihen verrattuna paremmin. Kuopion rallissa Saarisella oli runsaasti tekniikkamurheita.
Länsirannikon rallissa SM4-luokassa oli mukana yhdeksän kuljettajaa ja kisassa ajettiin yhdeksän erikoiskoetta. Kisan ajoi loppuun asti kuusi kuljettajaa.
Ralli oli Saariselle vaikea. Erikoiskokeilla hän ajoi parhaimmillaan kahdesti neljänneksi nopeimman ajan, mutta muuten sijoitukset valuivat luokassa osallistujajoukon häntäpäähän.
Saarinen hävisi luokan voittaneelle Henri Hokkalalle yli 17 minuuttia.
Henri Hokkala jatkoi puolestaan siitä mihin talvikaudella jäi. Avauspäivän kahden erikoiskokeen jälkeen luokan neljäntenä ollut Hokkala rykäisi kakkospäivän kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella tauluun sellaiset ajat, ettei haastajilla ollut asiaa ykköspallille.
– Otettiin aamulla löysät pois ja sen jälkeen saatiin tilanne hallintaan, Hokkala kertoi taktiikastaan.
Hokkalan kovimpiin haastajiin kuuluva Toni Herranen ajoi toiseksi ollen maalissa yli 22 sekuntia Hokkalaa perässä. Keskeytyksien säväyttämässä luokassa kolmanneksi nousi Tuomas Välilä.
Turun kisaan Saarinen lähti sarjan kuudennelta sijalta. Turusta otetusta kuudennesta sijasta hän sai kahdeksan sarjapistettä lisää ja Saarisen yhteispisteet ovat nyt 37. Hänen edellään viidentenä on Jesse Kallio 40 pisteellä ja neljäntenä Benjamin Korhola 47 pisteellä.
Sarjaa johtaa Turun kisan ja kaksi edellistä rallia voittanut Henri Hokkala 75 pisteellä. Toisena on Toni Herranen 70 pisteellä ja kolmatta sijaa pitää Turun rallissa keskeyttämää joutunut Kristian Nieminen 53 pisteellä.
Ralli SM-sarja jatkuu reilun kuukauden päästä 17.–18. kesäkuuta, kun vuorossa on Seinäjoen seudulla ajettava SM Pohjanmaa Ralli.