Väriä vaihtava valomekko tyttärelle on ollut isän koko vuoden projekti Oskon ompelussa: mikään ei ole mahdotonta, ja ”ompelukuplaan” oli helppo sujahtaa – katso videolta, millainen mekosta tuli!

Tessa Mäntylä uudessa mekossaan Oriveden keskustassa. Liike näkyy valoviivana. Kuva: Santeri Mäntylä

Orivesiläinen Maunu Mäntylä ilmoittautui hiukan varovaisin mielin kansalaisopiston ompeluryhmään syksyllä, mutta on saanut yllättyä moneen kertaan.

Insinöörinä hän on törmännyt usein siihen, kun joku sanoo: ei onnistu, tuo on mahdotonta.Oskon ompelussa ei mahdottomia projekteja tunnetakaan.

– Arvostan tuollaista porukkaa, joka ei jää jumiin siihen, ettei tätä ole ennen tehty, vaan pyrkii eteenpäin ja ratkoo ongelmat yksi kerrallaan. Sellaista henkeä ompelussa on koko ajan, hän kuvailee.

Mäntylän ompeluprojektina on ollut tyttärelle valmistuva, väriä vaihtava valomekko, jonka etenemistä koko ryhmä on seurannut uteliaan kiinnostuneesti.

Katso videolta, kuinka mekko vaihtaa väriä. Kuvaus: Santeri Mäntylä

Mäntylä kertoo tehneensä tyttärelle yhden kotimekon jo aiemmin niin, että pudotti kankaan tämän päälle, leikkasi siihen reiät päälle ja käsille sekä kursi ompelukoneella vähän saumoja.

Tyttö piti sitä koulun jälkeen kotiasuna, ja riitti, että se oli vaaleanpunainen.

Sitten tytär alkoi haluta uutta mekkoa, johon tulisi väriä vaihtavat valot. Mäntylän vaimo ei värinvaihtoon lämmennyt, vaikka ommella osaakin, joten isän piti ryhtyä toimeen.

Koska tyttö oli jo 10-vuotias, isä ajatteli, ettei vaatetta voi ommella miten vaan, joten hän ilmoittautui Oskon ompelukurssille. Tuntumaa ompeluun hän haki tekemällä ensin pari paitaa itselleen joustavasta neuloksesta vanhan paidan mallilla.

Malli Vogue-lehdestä, opettaja otti heti kopin oudosta hankkeesta

Mäntylällä oli Vogue-lehdestä leikattu kuva mekon mallista. Siinä kellohelma lähtee levenemään vyötärön yläpuolelta, jolloin jalat näyttävät huiman pitkiltä.

– Näytin sitä opettajallemme Sari Tuomaalalle ja kerroin, että tällaisen haluan – ja valoilla. Jännitti, millaisen vastaanoton mahdan saada. Mutta Sarin eka kommentti oli, että tuohonhan saisi akut hyvin lanteille. Hän otti heti kopin tästä vähän oudosta jutusta, eikä projektiani mitenkään jarruteltu, Mäntylä muistelee.

Kangaskaupassakin homma eteni hyvin. Tavoitteena oli, että kangas diffusoisi valoa eli valo hajoaisi kauniisti sen läpi. Myyjä kysyi vain, miten sitä pystyy testaamaan. Esimerkiksi kännykän salamavalolla, asiakas vastasi. Näillä eväillä oikeanlainen kangas löytyi äkkiä.

– Muutkaan ryhmässä eivät olleet moksiskaan, vaikka olin kuulemma 20 vuoteen ensimmäinen mies ryhmässä, enkä ole ommellut paljon mitään.

Kaavojen teko oli Mäntylän mukaan yllättävän matemaattista touhua, siinä tarvittiin piin arvoakin. Opettaja pääsi silmämääräisesti arvioiden aika samaan tulokseen kuin elektroniikkainsinööri laskemalla.

– Kun vaimo on joskus ommellut kotona, koneiden kanssa on usein pientä tappelua, tulee hyppytikkiä ja mitä milloinkin. Suojalla koneet toimivat, ja tarvittaessa Sari laittaa homman minuutissa kuntoon, se säästää älyttömästi aikaa. Teollisuussaumurinkin kanssa olen oppinut elämään, mutta siinä saa varoa, on se niin nopea. Miehenä noin yleisesti ei ole tullut oloa, että eroaisin muista, vaan olen yksi porukasta: kaikki saavat apua ja kaikille jutellaan.

– Olen joskus ihmetellyt, miksi ompelu on niin sukupuolijakautunut harrastus, mikseivät sitä voisi miehet harrastaa yhtä lailla, Maunu Mäntylä pohdiskelee. Kuva: Anne Kotipuro

Koeversio ommeltiin vanhoista verhoista, sitten tositoimiin

Kuten aina vaativammissa projekteissa, tässäkin tehtiin ensin vanhoista verhoista koeversio, jotta päästiin sovittamaan. Kankaisiin meni noin 80 euroa, ledeihin viisikymppinen, ja tarvittiin myös liimaa ja solumuovia. Materiaalikuluja Mäntylä laskee kertyneen parisataa euroa ja kausimaksut päälle.

– Ei paha hinta harrastuksesta.

Kuvissa hän oli nähnyt mekkoja, joissa oli pistemäisiä valoja, mutta isä ja tytär halusivat, että koko mekko pintana vaihtaa väriä. Koska valot olivat pääasia, turhat röyhelöt jätettiin pois ja mallista tehtiin hyvin pelkistetty.

Solumuovista Mäntylä liimaili kasaan sekä levenevän helmaosan että mekon yläosan. Materiaali on kevyttä ja palautuu muotoonsa pikkuhiljaa. Se on tärkeää, sillä vaatteen kantajan on myös päästävä vessaan mekko päällä ja pystyttävä istumaankin se yllään.

Tältä näytti solumuovista liimattu mekon ”runko”, johon ledinauhat kiinnitettiin. Sitä oli kätevä säilyttää kameran jalustan varassa. Takana pystytukia on vähemmän, jotta istuminen onnistuisi. Kuva: Anne Kotipuro.

Värit vaihtuvat ääniohjauksella, puheohjauksella tai valokuvan mukaan

Valot Mäntylä tilasi postitse Euroopasta alan firmasta. Yrityksellä on valojen ohjaukseen todella hieno käyttöliittymä, jonka saa asennettua kännykkään.

– Niin hienoa en olisi koskaan saanut itse rakennettua. Siinä saa valoja ohjattua musiikin mukaan, löytyy myös erilaisia tunnelmia ja teemoja kuten meren alla tai kesätunnelma – ja niitä voi lisätä. Ohjauksen voi yhdistää Bluetoothilla tai Wlanilla mekkoon, ja ääniohjaustakin valoihin voi käyttää eli kertoa, että muutupa vaikka punaiseksi.

Mekossa voi myös olla mikrofoni tai sitä pystyy ohjaamaan kännykän mikrofonilla, jolloin se ottaa rytminsä ulkopuolelta. Tai mukauttaa mekon haluamiinsa värisävyihin: Ilveksen pelissä väritys muuttuu vihreä-keltaiseksi tai kuvasta pystyy muuttamaan sen Prinsessa Ruususen mekon väreihin.

Yksi mahdollinen väritys mekolle, tässä vaiheessa vielä ilman kankaista vaatetta päällä. Kuva: Maunu Mäntylä

Valot on ohjelmoitu toimimaan kolmen ledin pätkissä, joissa voi vaihtaa värejä ja kirkkauksia.

Ledinauhaa meni kaikkiaan kymmenen metriä, viisi metriä helmaosaan ja toiset viisi yläosaan, jossa nauhoja on tiheämmässä, jotta valaistus olisi yhtenäistä pintaa. Mekko puetaan päälle niin, että selässä olevat nyörit kiristetään. Näin se ei jää saman tien pieneksi.

– Alussa tytär seurasi innokkaasti, mutta syksystä kevääseen on 10-vuotiaalle pitkä aika. Hän kyllästyi ehkä välillä odottamiseen, mutta eiköhän se into löydy, kun tuo tuosta valmistuu. Lopputulos on yllättävän kirkas, vaikka otin vain 20 prosenttia täydestä kirkkaudesta käyttöön. Ajattelisin, että parhaimmillaan lopputulos on diskossa, kun valot reagoivat ääneen.

Toinen tilattu ledisarja on käytössä vanhemman tyttären huoneessa, ja siinä on voinut testailla käyttöliittymän toimivuutta. Poika taas käyttää omiin ledeihinsä koko ajan puheohjausta.

Mäntylä kertoo jonkun epäilleen akkujen vaarallisuutta kantajalleen, mutta insinöörinä hän laski todennäköisyyksiä ja havaitsi, että riski joutua liikenneonnettomuuteen koulumatkalla on tuhat kertaa niin suuri kuin vaara akkujen hajoamisesta. Kuva: Maunu Mäntylä

Tarvittaessa ratkotaan, huonoa jälkeä ei päästetä läpi

Samalla kun mekko on edennyt, Maunu Mäntylä on ottanut haltuun uusia termejä. Oikea ja nurja puoli, mikä on miehusta, miten päin nuppineulat kiinnitetään ja miten kankaaseen lyödään nyörinrenkaat. Ja että vaatteissa puhutaan pääntiestä kaula-aukon sijaan.

– Maailmassa on varmasti helpompaakin kangasta kuin tuo, se on helposti purkautuvaa ja kaikki reunat on pitänyt vahvistaa. Kun aikanaan räkäisin sen ekan mekon ja jokin meni pieleen, se sai jäädä. Nyt on ohjaus tarkkaa: tarvittaessa ratkotaan ja tehdään uusiksi, eikä huonoa jälkeä päästetä läpi. Itse olisin ehkä suurpiirteisempi, mutta tehdään sitten kunnolla, kun tehdään. Ja jos jostakin kiristää, Sari huomaa missä on vika ja mikä sauma kiristää.

Keskiviikkoiltojen ompelu Suojalla on kuitenkin ollut hänestä erittäin rentouttavaa ja hyvää vastapainoa loputtomasti kärsivällisyyttä vaativalle ohjelmointityölle.

– Me ei puhuta sodasta, vaan ollaan jossakin ompelukuplassa sen aikaa!

Päällepäin Mäntylän ompelema vaate näyttää tavalliselta valkoiselta juhlamekolta, mutta valot muuttavat sen aivan muuksi. Pukemista helpottaa selkään tehty nyöritys. Kuva: Maunu Mäntylä

”Insinöörinä haluan ymmärtää, miksi jokin tehdään niin eikä näin”

Mäntylä pystyi itsekin auttamaan ompelukaveria, kun tulosti tämän vanhaan nukkeen 3D-tulostimellaan rikkinäisen osan ja yhdisti nuken käden vartaloon. 3D-tulostimen kanssa hän on pelannut pari vuotta, siinä on tullut korjattua laitteita ja rakennettua erinäisiä osia. Miehen harrastukset ovat muutenkin insinöörihommaa, hän rakentelee kaikkea mahdollista kuten vaikka itsekastelevan kasvihuoneen.

– Minusta on tosi hauska pallotella juttuja, ja insinöörinä haluan ymmärtää, miksi jokin tehdään niin eikä näin. Sari pystyy kertomaan sen niin että ymmärrän ja perustelemaan. Kappaleiden hahmottaminen nurjalta vaati paljon, samoin tilan jättäminen vaahtomuoville kankaan ja vuorin väliin, niitä ei opi kuin tekemällä. Minulla on sellainen kutina, että vaikka saan kohta mekon valmiiksi, jatkan varmaan ompelussa ja kokeilen jotakin muuta. Olen tykännyt niin paljon porukasta, Suojan tilasta ja ohjaajastamme.

– Seuraavaa projektia en ole vielä miettinyt, mutta kun menee mukaan lasten juttuihin, se antaa todella paljon! Lapsikin saa omia unelmia todeksi, ja kun katson videota värien vaihtumisesta, on pakko sanoa, että tästä tuli kyllä hieno. Kukaan ei enää ihmettele, miksi tein syksystä kevääseen tällaista mekkoa. Olen tosi iloinen, että eksyin ompeluun, sanoo 42-vuotias insinööri.

Nyt olisi jo kiire viemään lapsia harrastuksiin.

Leave a Comment