Vastaa kyselyyn: Maistuuko lakritsi?

lakritsi
Huhtikuun 12. päivänä vietetään kansainvälistä lakritsipäivää. Kuva: Pixabay

Tiistaina 12. huhtikuuta vietetään kansainvälistä lakritsipäivää.

Suomalaisten kerrotaan olevan lakritsikansaa. Jo pari vuotta vanhan arvion mukaan suomalaiset syövät vuodessa yli viisi miljoonaa kiloa lakua.

Kulutuksen suunta on kuitenkin ylöspäin, sillä Ylen uutisen mukaan Kouvolan Lakritsi on rakentamassa Kouvolaan entisen kauppaoppilaitoksen tiloihin toista lakritsitehdasta. Syynä on juuri se, että lakritsin menekki on kasvanut.

Vastaa kyselyyn ja kerro, maistuuko lakritsi sinulle. Voit myös kertoa, mikä on mielestäsi parasta lakritsia ja käytätkö lakritsia esimerkiksi leivonnassa tai ruonalaitossa.

[wpforms id=”37913″]

Leave a Comment