Mitä omatoimikirjasto tarkoittaa Orivedellä? – kirjastonjohtaja Henna Kaukoniemi kertoo, mistä on kyse

Oriveden Sanomat otsikoi 30. maaliskuuta että ”Oriveden pääkirjastosta tulee omatoimikirjasto”. Otsikko on varsin suoraviivainen eikä se kerro koko totuutta.

Asiakkaillamme onkin herännyt huoli, että meneekö kirjasto nyt kiinni ja mitä kirjaston henkilökunnalle tapahtuu. Vastaus on, että ei tapahdu mitään.

Henkilöstön määrä, nykyiset aukioloajat ja palvelut säilyvät kaikki ennallaan. Omatoimikäytöllä haluamme saada lisää aukiolotunteja iltoihin ja viikonloppuihin. Tällöin fyysiset aineistot ovat saatavilla heillekin, jotka eivät ennätä asioida kirjastossa nykyisten aukioloaikojen puitteissa.

Pidempi aukioloaika tarkoittaa myös sitä, että esimerkiksi lasta harrastuksiin kuljettava voi viettää odotusajan kirjastossa.

Omatoimikäyttö tarkoittaa sitä, että kun henkilökunta poistuu palveluajan päätyttyä, asiakkaat pääsevät sisään kirjastoon kirjastokortin ja PIN-koodin avulla.

Omatoimiaikana tietokoneluokka, asiakastulostin ja kopiokone ovat poissa käytöstä, kaikki muut tilat ja palvelut ovat käytettävissä. Eli kirjastosalin puolella olevia tietokoneita voi käyttää, lehtiä pääsee lukemaan, lainaus ja palautus onnistuvat automaatilla.

Omatoimiaika tuo siis lisää, ei vie mitään pois.

Henna Kaukoniemi

kirjastonjohtaja

Leave a Comment