Orivedellä pidetään oma konsertti Ukrainan tueksi

O´Rives-yhtyeessä soittivat aiemmassa Kampuksen esiintymisessä Veli-Jussi Lietsala (vas.), Sakari Seppälä, Sanna Peurala ja Saku Lahti. Arkistokuva: Anne Kotipuro

Orivedellä järjestetään vielä maaliskuun aikana oma Ukraina-tukikonsertti, johon paikalliset muusikot lähtivät innolla mukaan. Kampus tarjosi paikan ja puitteet ja Pertti Lattunen lähti kasaamaan esiintyjäjoukkoa.

Mukaan lupautui oitis lähes 10 paikallista esiintyjää, ja lisäksi kuultaneen samaan aikaan Kampuksella leireilevää Klemetti-opiston naiskuoroa. Konsertin koko tuotto menee lyhentämättömänä Unicefin kautta Ukrainan kriisin uhreille.

Mukaan ovat jo lupautuneet ainakin Rollators, Hank Nero, Sakari Seppälä ja O’Rives-yhtye, lauluyhtye Kuitin Tuuli, Akkanaiset, Jukka Tilsa ja yksi hänen monista kokoonpanoistaan sekä Pekka Piipposen bändi.

– Vaikka asia on vakava, konsertti aiotaan viedä läpi iloisella hengellä, paikallisesta yhteisöllisyydestä iloiten, Pertti Lattunen painottaa.

Leave a Comment