Orivesi sai yli 30 000 euroa valtionavustusta – rahoilla jatketaan liikunnalliseen elämäntapaan kannustavia hankkeita

Oriveden kaupunki on saanut valtionavustusta liikunnallisen elämäntavan hankkeisiin. Yhteensä kaupunki sai avustusta kahteen hankkeeseen 33 500 euroa.

Lue myös: Kaksi hankeavustusta Orivedelle – avustusten avulla on tarkoitus lisätä liikuntaa

Orivesi sai 18 500 euroa Liikkuva Orivesi 3 -hankkeeseen. Sen tarkoituksena on lisätä omaehtoista liikuntaa kaikkien liikuntaryhmien keskuudessa. Tavoitteeksi toiminnalle on asetettu, että seuraavan kolmen vuoden aikana yli puolet orivesiläisistä liikkuu säännöllisesti vähintään kaksi tuntia viikossa.

Erityistä huomiota hankkeen aikana kiinnitetään perheiden ja sidosryhmien yhteistyöhön sekä liikunnalliseen arkeen, työmatkaliikkumiseen ja matalan kynnyksen harrastamiseen.

Lisäksi Orivesi sai 15 000 euroa Liikkuva varhaiskasvatus 3 -hankkeen toteuttamiseen. Myös sen tavoitteena on lisätä omaehtoista liikuntaa arjessa. Tavoitteena on myös lisätä toiminnallisuutta ja liikettä varhaiskasvatuksen päivään, lisätä henkilöston osaamista sekä osallistaa perheet mukaan liikunnalliseen elämäntapaan kasvamiseen.

Pirkanmaalla 13 kuntaa sai avustusta

Viime vuonna Orivesi sai vastaaviin hankkeisiin 18 900 euroa ja 17 900 euroa.

Lue myös: Harrastusbussi palaa liikenteeseen maanantaina – ilmaiseen kyytiin voi hypätä kahdesti viikossa

Aluehallintoviraston tiedotteen mukaan avit myönsivät kaiken kaikkiaan yli kolme miljoonaa euroa liikunnallisen elämäntavan paikallisille hankkeille. Avustusta myönnettiin yhteensä 158 hankkeelle ympäri Suomen.

Pirkanmaan alueelle Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myönsi avustuksia 13 kunnalle. Avustuspotti oli yhteensä hiukan päälle 300 000 euroa.

Eniten alueella avustusta sai Tampere. Sen perusopetuksen henkilöstön liikkumista ja hyvinvointia edistävä hanke sai 120 000 euron avustuksen.

Oriveden tavoin myös Ikaalinen sai yli 30 000 euron avustuspotin, joka jakautuu kahdelle eri hankkeelle.

Painotus kolmessa osa-alueessa

Liikunnallisen elämäntavan paikallisissa kehittämisavustuksissa on kolme pääpainopistealuetta: Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva aikuinen ja Ikiliikkuja.

Pääpainopistealueet ovat osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Liikkuvat ohjelmat -kokonaisuutta, jolla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.

Avin tiedotteessa mainitaan, että avustuspäätöksissä priorisoitiin tänä vuonna erityisesti pääpainopisteiden hankkeita. Hankkeista suurin osa kohdistui työikäisen väestön liikkumisen edistämiseen.

Leave a Comment