Orivesi hakee retkeilykoordinaattoria luontokohteiden kehittämiseen – uusi hanke tuottaa ja jalostaa digitaalista reittitietoa

Tuleva retkeilykoordinaattori pääsee työssään perehtymään Oriveden luontokohteisiin perinpohjaisesti, jotta annettu tavoite toteutuisi. Kuva: Jani Taipale

Oriveden kaupungilla on avoinna mielenkiintoinen pätkäpesti. Retkeilykoordinaattori pääsee viettämään aikaa Oriveden alueen luontokohteissa ja kehittämään niistä ennennäkemättömiä digitaalisia retkeilyelämyksiä.

Kaupunki on käynnistänyt retkeilyyn liittyvän hankkeen, johon kaupunki etsii nyt koordinaattoria yhdeksän kuukauden ajaksi.

Reittitiedot laitetaan kulkemaan mobiilissa

− Orivesi on luontohelmien kaupunki. Haluamme nostaa luontoelämyksiämme esille entistä innovatiivisemmin ja digitaalisia keinoja hyödyntäen. Etsimme henkilöä, joka on syntynyt kompassi toisessa ja kännykkä toisessa kädessä, kuvailee kaupungin yrityskoordinaattori Irene Suhonen.

Suhonen sanoo, että haettavan työntekijän tulisi olla kotonaan niin luonnossa kuin tietokoneen äärellä. Retkeilykoordinaattorin tehtävänä on tuottaa digitaalista reittitietoa ja jalostaa siitä retkeilijöitä palvelevia uusia tuotteita yhteistyössä yritysten ja kolmannen sektorin kanssa.

− Meillä saat mennä metsään ja olla mukana kehittämässä alueemme retkeilyreittejä osana Pirkanmaan luontomatkailun kokonaisuutta. Tärkeimpiä retkeilyvarusteitasi ovat kännykkä, kamera, kekseliäisyys ja luovuus eväitä unohtamatta.

Mukana uuden polkuyhteyden brändäyksessä

Tuleva retkeilykoordinaattori pääsee markkinoimaan paitsi olemassa olevia luontokohteita ja -reittejä, myös osallistumaan aivan uuden reitin brändäykseen. Tampereen Kintulammilta aletaan pian rakentaa polkuyhteyttä Oriveden Pukalaan ja Teerijärville.

− Arvostamme hakijalta luovuutta ja näkemyksellisyyttä retkeilymatkailun kehittämisessä sekä intohimoa ennakkoluulotonta markkinointia kohtaan. Hankekokemuksesta on ehdottomasti hyötyä, Suhonen kertoo.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva koulutus sekä kokemus matkailu-, markkinointi- tai hanketyöstä. Tehtävä edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta.

Hankkeeseen on saatu rahoitusta alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahasta Pirkanmaan liitolta.

Leave a Comment