Aloite puuterminaalin siirtämisestä sai sinetin pienellä täydennyksellä – terminaalilla lähialuemerkitystä erityisesti Orivedelle ja Itä-Pirkanmaalle, vaikutus myös kantohintoihin ja puun kysyntään merkittävä

Valtuustoaloite vuodelta 2018 esitti selvityksen tekemistä siitä, löytyisikö Oriveden asemanseudun puuterminaalille jokin muu sijoituspaikka. Kuva: Juha Jäntti

Melko tarkkaan neljä vuotta sitten kahdeksan orivesiläisvaltuutettua esitti, että ennen Oriveden puuterminaalialueen liikennejärjestelyjen muuttamista koskevia jatkosuunnitelmia valtuustolle laaditaan kesäkuuhun 2018 mennessä selvitys siitä, millä edellytyksillä puuterminaalitoiminta voitaisiin siirtää muuhun soveltuvaan paikkaan.

Helmikuussa 2022 kaupunginhallitus kuittasi aloitteen loppuun käsitellyksi ja esitti, että Väyläviraston kanssa jatketaan neuvotteluja Satamarannantien turvallisuuden parantamiseksi sekä melu- ja pölyhaittojen vähentämiseksi.

Lisäksi kaupunginjohtajan kokouksessa tekemän lisäyksen mukaisesti Väyläviraston kanssa neuvotellaan puuterminaalin pitkän tähtäimen tulevaisuudesta.

Väyläviraston näkemyksen mukaan Oriveden puunlastausalue on tärkeä valtakunnallisessa ja alueellisessa puuhuollon verkostossa ja sijaintinsa puolesta hyvässä paikassa.

Pirkanmaalla lähin puunlastausalue on Akaassa, jonne rakennettiin uusi 10 miljoona euroa maksanut lastausalue, muut ovat Ylöjärvellä ja Parkanossa. Keski-Suomen puolella lähimmät ovat melko pieni alue Jämsässä sekä toinen Haapamäellä.

”Oriveden lähialueella ei soveltuvaa paikkaa uudelle lastausalueelle”

Väyläviraston kanssa käydyn keskustelun perusteella Oriveden lähialueella ei ole soveltuvaa paikkaa uudelle lastausalueelle. Uuden alueen rakentaminen maksaisi noin 10 miljoonaa euroa.

Aloiteasian yhteenvedossa todetaan puuterminaalin maakunnallinen merkitys. Oriveden kaupunginhallitus puolsikin maakuntakaavan 2040 valmisteluvaiheessa antamassaan lausunnossa puuterminaalimerkintää. Puunkuormausalue on mukana myös Oriveden strategisessa yleiskaavassa.

– Väylävirasto on vuonna 2018 tehnyt koko Suomea kattavan lastauspaikkojen kartoituksen ja 10 vuoden suunnitelman. Siinä oli Orivedelle 700 000 euron arvosta investointeja, joista osa on jo tehty ja osa tehdään tänä vuonna, kaupunginjohtaja Juha Kuusisto kertoo.

Kuusiston mukaan Oriveden puuterminaalilla on tärkeä rooli siinä, etteivät kuljetusmatkat kasva liian pitkiksi. Metsänomistajille jää sitä vähemmän tuloa, mitä pidemmiksi kuljetusmatkat venyvät.

Samoin sitä puoltavat ympäristökysymykset. Jos Oriveden puuterminaalin kautta tapahtuva puun junakuljetus siirtyisi autokuljetuksena tapahtuvaksi, lisääntyisivät metsäkeskuksen laskelman mukaan pelkästään hiilidioksidipäästöt noin 1800 tonnia, mikä vastaa noin 500 henkilöauton vuotuista ajomäärää laskettuna 20 000 ajokilometrin mukaan vuodessa.

– Keskustelua (kaupunginhallituksessakin) käytiin, mutta kysymys on koko Suomen suunnitelmasta. Investoinnit kokonaan uusiksi alueiksi ovat valtavan isoja ja pitkän aikavälin asioita. Siksi lisäsin päätösesitykseen maininnan asian pitämisestä esillä. Optimaalisin paikka ei ehkä ole näin lähellä asutusta, joten on mietittävä, onko löydettävissä muuta paikkaa puunkuormaukselle. Meillä on kuitenkin selkeä tahtotila, että puuterminaali halutaan pitää Orivedellä, Kuusisto kiteyttää.

Esitys Satamarannantien parantamisesta aiotaan uudistaa

Väylävirasto on tehnyt vuoden 2021 aikana parannustöitä Oriveden puuterminaalialueella, muun muassa kuormaustien kantavuutta ja kuivatusjärjestelyjä on parannettu. Työt jatkuvat vielä tänä vuonna.

Satamarannantien turvallisuuspuutteet sekä raskaiden ajoneuvojen aiheuttamat melu- ja tärinähaitat läheisille taloille ovat Väyläviraston tiedossa. Satamarannan yksityistien parantamista välillä Eräjärventie – puun­kuor­maus­alue on selvitetty, mutta asia on virastossa edelleen vireillä.

Esittelytekstissä mainitaankin, että kaupungin on perusteltua uudistaa esitys Väylävirastolle Satamarannantien turvallisuuden parantamiseksi sekä melu- ja pölyhaittojen vähentämiseksi.

Asemanseudun kehittämisselvityksissä on myös lähdetty siitä, että puunlastausalue säilyy nykyisellä paikallaan.

 

”Metsät edelleen Suomen talouden kivijalka”, muistuttaa metsäkeskus

Pirkanmaan metsäkeskus toteaa omassa lausunnossaan metsäalan olevan edelleen Suomen talouden kivijalka. Metsäteollisuuden tuotannon arvo on tällä hetkellä noin 20 miljardia euroa vuodessa.

Puulla korvataan Suomessa myös runsaasti fossiilista tuontienergiaa ja tuotetaan noin kahden miljardin euron arvosta sähköä ja lämpöä. Metsäsektori työllistää Pirkanmaalla noin 7 000 henkeä.

Metsät ovat erittäin merkittävä osa myös Oriveden taloutta. Oriveden metsien hakkuiden vuotuiset kantorahatulot ovat noin 15 miljoonaa euroa, lisäksi korjuun ja kuljetuksen osuus on noin 7 miljoonaa euroa.

Metsäkeskus painottaa lausunnossaan, että kantoraha on vain pieni osa metsäbiotalouden kokonaishyödystä Oriveden aluetaloudelle. Aluetalousvaikutukset ovat vähintäänkin kymmenkertaiset, kun huomioidaan myös metsäkone-, konepaja- ja muu teollisuus.

Metsät kokonaisuutena työllistävät suoraan ja välillisesti useita satoja Oriveden asukkaista. Pirkanmaan metsien hakkuumäärästä kertyy metsäkeskuksen mukaan vuodesta riippuen Oriveden alueelta noin 6–8 prosenttia.

Lastauspaikkaverkoston harventamisella riskinsä

Pirkanmaalla vallitsi pitkään metsien vajaakäytön tilanne, jota ovat parantaneet uudet naapurimaakuntien metsätalouden investoinnit. Erityisesti Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehdasinvestointi loi edellytykset kuitupuun hakkuiden merkittävälle kasvulle. Toki myös Pirkanmaan koillisosassa sijaitsevat neljä sahaa ovat investoineet ja lisänneet sahauskapasiteettia, mikä on parantanut tukkipuun kysyntää.

Erityisen tärkeä merkitys logistiikalla on metsäkeskuksen mukaan Pirkanmaalle, jossa ei ole omaa kuiduttavaa metsäteollisuutta, vaan kuitupuu on kuljetettava maakunnan ulkopuolelle jalostettavaksi. Jos puutavaran rautateiden lastauspaikkaverkosto ei ole kunnossa, on metsäkeskuksen mukaan riskinä, että Pirkanmaasta muodostuu puun hankinnan reservialue, jonka hankintamäärät joustavat voimakkaasti suhdanteiden mukana.

Metsäkeskus painottaa lausunnossaan, että Oriveden rautatieaseman puunkuormausalue ja puutavaran lastauspaikka on erittäin tärkeä koko Pirkanmaan puuhuollolle. Sillä on lähialuemerkitystä erityisesti Orivedelle ja Itä-Pirkanmaalle, jossa sen vaikutus myös kantohintoihin ja puunkysyntään on merkittävä. Kuljetukset myös työllistävät runsaasti alueen kuljetusyrityksiä.

Leave a Comment