
Kasvomaskien käyttö on muistettava myös yleistöilaisuuksissa, muistuttaa Pirkanmaan koronanyrkki. Kuva: Juha Jäntti
Sairaalahoitoa Taysissa tarvitsevien koronapotilaiden määrä on Pirkanmaalla viime viikkojen tasolla, tiedottaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.
Taysissa on ensisijaisesti koronan takia osastohoidossa 44 potilasta ja tehohoidossa kuusi potilasta.
Testeissä todettujen tartuntojen määrä on laskusuuntainen.
– Testien kohdennus on vähentänyt testattavien määrää. Omaolo-palvelun ohjaus on päivitetty valtakunnallisesti vastaamaan Pirkanmaalla jo aiemmin käytössä olleita testauskriteerejä, sairaanhoitopiiri huomauttaa.
Pirkanmaalla todettiin viime viikolla uusia koronatartuntoja yhteensä 3 976. Fimlabin koronatesteissä käyneistä joka toisella todettiin koronatartunta
Rokottautumisessa ei ole nähtävissä suuria muutoksia viime viikkoihin nähden.
Yhden koronarokotteen on ottanut 89,8 prosenttia, kaksi rokotetta 87,1 prosenttia ja kolme rokotetta 56,3 prosenttia yli 18-vuotiaista pirkanmaalaisista.
Pirkanmaalla on voimassa aluehallintoviraston päätökset sisätiloissa pidettävien yleisötapahtumien rajoittamisesta ja julkisten tilojen turvallisuustoimista. Valtiolta ei ole tullut uutta ohjausta rajoitusten purkamisesta.
Maskien käyttöä suositellaan edelleen laajasti julkisilla paikoilla. Yleisötapahtumissakin järjestäjien pitää valvoa maskien käyttöä.
– Nyt näyttää siltä, että esimerkiksi urheilutapahtumissa ei maskeja juurikaan käytetä vaikka niiden tiedetään estävän tartuntoja, tiedotteessa mainitaan.
Pandemiaohjausryhmä totesi tiistain kokouksessaan, että penkkaritapahtumia ei suositella edelleenkään järjestettäväksi ennen kirjoituksia, jotta abiturientit pystyisivät osallistumaan kirjoituksiin terveinä.
Lue myös: Penkkareita juhlitaan vasta maaliskuun lopussa – silloin aiotaan päästä jo penkkariajelullekin
Viimeisimmät kommentit