Nuorisovaltuuston puheenjohtajana jatkaa tuttu nimi – erityisesti yksi asia on jäänyt hänelle mieleen neljättä vuotta jatkuvalla nuorisovaltuutetun urallaan

Laura Penttilä, Senja Hannila, Ida Heimo, Aava Järvinen ja Salla Katajainen yhteiskuvassa nuorisovaltuuston vuoden ensimmäisen kokouksen yhteydessä. Kuva: Petteri Lähteenmäki

Oriveden uusi nuorisovaltuusto valitsi ensimmäisessä kokouksessaan puheenjohtajiston, sihteerin ja yhden jäsenen nuorisovaltuuston hallitukseen.

Nuorisovaltuuston puheenjohtajana jatkaa viime vuoden tapaan Ida Heimo. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Salla Katajainen ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Laura Penttilä. Sihteerinä toimii Senja Hannila. Aava Järvinen on edustajana hallituksessa.

Heidän lisäkseen nuorisovaltuustoon kuuluvat Eevi Alarotu, Helmi Järvinen, Manu Kilpinen, Sini Kilpinen, Aale Linjama, Stella Manner, Neea Nukarinen ja Samuel Pulkkinen.

Nuorisovaltuutetuista neljä on täysin uusia valtuutettuja. He ovat Sini Kilpinen, Aale Linjama, Stella Manner ja Neea Nukarinen.

Ensimmäisessä kokouksessa olivat paikalla kaikki 13 tämänvuotiseen nuorisovaltuustoon valittua.

– Viime vuonna jäseniä oli muutama enemmän, mutta 13 on hyvä määrä. 20 on aivan maksimi, toteaa nuorisovaltuuston ohjaaja, vapaa-aikaohjaaja Petteri Lähteenmäki.

Haku syksyisin

Nuorisovaltuustoon kuuluu 12–20-vuotiaita nuoria, jotka hakeutuivat nuorisovaltuustoon marraskuussa. Nuorisovaltuuston toimikausi on yksi kalenterivuosi.

– Haku on aina syksyllä marraskuussa.

Kokouksessaan nuorisovaltuusto päätti esittää kaupungin kaikkiin neljään lautakuntaan ja kaupunginvaltuustoon omaa jäsentään ja varajäsentään puhe- ja läsnäolo-oikeudella.

– Näin on ollut myös aikaisempina vuosina, Petteri Lähteenmäki sanoo.

Nuorisovaltuusto kokoustaa sunnuntaisin noin kerran kuukaudessa.

Stoppi kiusaamiselle

Yksi mukana olevista ensikertalaisista on vasta 12-vuotias Neea Nukarinen. Ensimmäinen kokous vaikutti hänestä kivalta ja muut nuorisovaltuutetut mukavilta.

Hän hakeutui mukaan, koska haluaa vaikuttaa asioihin.

– Olen aina halunnut vaikuttaa eri asioihin. En ole koskaan päässyt koulussa oppilaskuntaan, joten kun kuulin nuorisovaltuustosta, päätin hakea sinne.

Erityisesti yhden asian hän haluaisi saada loppumaan.

– Kiusaaminen ja syrjiminen on kurjaa, sen pitäisi loppua. Sitä tapahtuu paljon koulussa ja vapaa-ajalla, Neea Nukarinen viestittää.

Yksi uusista nuvalaisista on 12-vuotias Neea Nukarinen. Kuva: Neean kotialbumista

Harrastus, jossa pääsee vaikuttamaan

Nuorisovaltuuston puheenjohtajasi nyt toiselle kaudelleen valittu Ida Heimo, 17, on mukana nuorisovaltuustossa jo neljättä vuotta. Hän on mukana samasta syystä kuin Neea Nukarinenkin.

– Haluan olla mukana vaikuttamassa nuorten asioihin. Lisäksi meillä on aina ollut siellä tosi hyvä yhteishenki. Samalla tämä on ollut mukava harrastus, jossa kuitenkin pääsee oikeasti vaikuttamaan, sanoo toista vuottaan Tampereen klassillisen lukion luonnontiedelinjalla opiskeleva Ida Heimo.

Yhtenä merkittävimmistä asioista nuorisovaltuustourallaan hän pitää Oriveden nuorisovaltuuston tekemää lausuntoa, joka sai aikanaan paljon huomiota aina valtakunnan medioita myöten.

Nuorisovaltuusto vastusti vuonna 2019 valtuustoaloitetta ”Terveiden sukupuoliroolien tukemisesta kaupungin toiminnassa”. Seitsemän valtuutetun tekemän valtuustoaloitteen mukaan Orivedellä olisi pitänyt tehdä linjaus, että sukupuolia on kaksi: tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia.

Nuorisovaltuutetut linjasivat tuolloin, että jokaisen nuoren pitää saada olla sellainen kuin on, eikä muunsukupuolisuus ole mikään ”trendi”.

– Mielestämme ei ole olemassa mitään ”terveitä sukupuolirooleja”, vaan jokainen ihminen on täysin saman arvoinen sukupuolesta riippumatta, nuorisovaltuusto lausui.

Nuorisovaltuusto vetosi lausunnossaan myös yhdenvertaisuuslakiin. Nuorisovaltuusto näki, että aloite olisi toteutuessaan ollut valtava harppaus taaksepäin tasa-arvoisen Oriveden luomisessa.

 

Leave a Comment