Koronatilanne on Pirkanmaalla hiukan tasaantumassa – pandemiaohjausryhmä käsittelee rajoitusten jatkoa ensi viikolla

Pirkanmaan koronatilanteessa on nähtävissä pientä tasaantumista, tiedottaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.

Päivittäin sairaalaan tulevien potilaiden määrä on hiukan pienempi kuin viime viikkoina. Myös testitulosten perusteella tartuntamäärä vaikuttaisi tasaantuvan.

Tiedotteessa kerrotaan, että tällä hetkellä Taysin sairaaloissa on nelisenkymmentä potilasta hoidossa koronan takia. Heistä muutama on tehohoidossa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstöllä on edelleen varsin paljon sairauspoissaoloja ja monissa organisaatioissa on tehty henkilöstösiirtoja turvaamaan kiireellisimpiä tehtäviä.

Lue myös: Koronan etenemistä koululaisten ja henkilökunnan keskuudessa vaikea ennustaa – uusi viesti rehtorilta sunnuntai-iltana suosittelee oireettomienkin perheenjäsenten poissaoloa koulusta ja päiväkodista viideksi päiväksi

Koronan ilmaantuvuus Pirkanmaalla oli viime viikolla 1 894 tapausta 100 000 asukasta kohden kahden viikon ajalta.

Joka toinen testeissä käyneistä saa tällä hetkellä positiivisen tuloksen. Viime viikolla todettiin laboratorioissa 4 902 koronatartuntaa. Fimlabissa tutkittiin kaikkiaan 8 254 koronanäytettä.

Viikoittaiset testimäärät ovat pysyneet lähes samalla tasolla kuluneet neljä viikkoa.

Lue myös: Koulujen ohjeita turvalliseen koulunkäyntiin päivitettiin perjantaina Orivedelläkin – uusittu karanteeni- ja altistumisohje lähti erillisenä tiedotteena koteihin

Pirkanmaalla yhden koronarokotteen on ottanut 89,0 prosenttia, kaksi rokotetta 85,6 prosenttia ja kolme rokotetta 45,6 prosenttia yli 12-vuotiaista.

Pirkanmaalla on voimassa aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia 4. helmikuuta saakka. Pandemiaohjausryhmä käsittelee ensi viikolla niiden jatkoa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?