Ei niin kiire, ettei kuvaa kaverin kanssa ehtisi ottaa – katso kuvagalleria lauantain SM-villasukkajuoksuista, näkyykö tuttuja?

villasukat2022
Karla Vrataric ja Krista Blom ovat hyvä esimerkki kaveruksista, joiden oli helppo innostua villasukkajuoksun ideasta. He saivat tiedon somesta ja kisamatka oli alkanut aamulla puoli kuudelta, mutta se ei hymyä himmentänyt.

Lauantain villasukkajuo0ksijat näyttävät nauttivan niin lähdön odottelusta ja tiimihengen nostatuksesta kuin itse suorituksestakin. Juoksun jälkeen monia odotti sauna – avannon kera tai ilman.

Erotuksena edellisiin kisoihin tapahtumapaikalle ei nyt kuitenkaan jääty hengailemaan, ja yleisöäkin oli tilanteesta johtuen varmasti huomattavasti viime kertaa vähemmän. Näkihän kisat myös kotisohvalta striimattuina. Kisasarjojen jälkeen ennen joukkuekisaa paikalla oli jopa lähes autiota. Kahvipaussin, makkaran tai hernekeiton paikka.

Villasukilla juostessa tempo väkisin verkkaisempi

Ja onhan tosi mukavaa edetä Paltanmäen polkureitillä useimmiten kolmet villasukat päälletysten ja ihailla talvista luontoa auringon pilkahdellessa puiden välistä. Pakkasta on juuri passelisti, eikä villasukissa edes pääse liian lujaa.

Moni kisaaja puhuikin juoksentelusta juoksemisen sijaan. Siinä se ero varmasti olikin: täällä ei menty veren maksu suussa, vaan nautiskeltiin. Se ei silti estänyt koettamasta vielä lopussa pientä kiriä, jolla kenties saisi vieressä pinkoneen karistettua.

Päivää ennen kisaa järjestäjät tekivät yhdessä päätöksen siirtää lähtö- ja maalikierrokset juostavaksi jäähallin ympärille. Jääkiekkokaukalon kiertämisessä todettiin olevan liian isot riskit, sillä siinä oli alussa valmista jääkenttää ja sen aiheuttama liukastumisvaara. Eivätkä kisajärjestäjät varmaankaan halunneet pilata välejä kentänhoitajiin, jotka olivat tehneet ison työn jäädyttämisessä.

Kirikamppailut katsojien näkymättömissä

Reitin siirtäminen toi kisaan myös ylimääräistä jännitystä, kun tiukat kirikamppailut käytiin katsojien kannalta pimennossa, jäähallin takana. Kuka kaartaakaan viimeisestä mutkasta ensimmäisenä kohti maalia?

Yksi jos toinenkin tunnusti, että siellä takasuoralla oli myös omat haasteensa. Oli monenlaista pöykkyä ja pehmeitä kohtia, jotka helposti saivat vetämään kaarteen pitkäksi, mutta mitään pahempaa ei onneksi sattunut.

Joukkuekisassa hopealle jääneet kunnallispoliitikot antoivat muutakin palautetta. Touko Sikala ihmetteli, miksi jäähallia kierrettiin myötäpäivään, kun oikeilla kilpakentillä mennään aina vastapäivään. Suunnalla on kuulemma iso vaikutus kaarteissa. Tässäpä siis mietittävää seuraaviin kisoihin.

Uusi ajanotto helpotti kisan seuraamista

Uusi ajanottosysteemi juoksijaan kiinnitettyine tägeineen auttoi yleisöä pysymään selvillä siitä, mitä reitin varrella tapahtuu. Selostaja Ville Virtanen kokemuksellaan loi tähän ripauksen suuren urheilujuhlan tuntua. Siis kysymyksessä ei ollut se Sorjosta näytellyt Ville Virtanen, vaan hänen täyskaimansa.

Joko sinä olet kokeillut lajia? Eräät kisapäivänä vastaan tulleet kertovat tekevänsä jopa lumityöt sukkasillaan, jolloin se ei niin työltä maistukaan. Tähänkin voi näemmä hurahtaa.

Palataanpa siis vielä lauantain kisatunnelmiin!

Kuvatekstiä on muutettu 27.1. klo 11.40: LC Oriveden ladyjen kahviteltalla asiakkaita palveli myös Sirpa Heikkilä, jonka nimi oli kuvatestissä aluksi väärin.

Leave a Comment