Päätösten vaikutuksia aletaan arvioida uuden ohjeen mukaisesti Juupajoella – plussa- ja miinustaulukossa rinnakkain kolme vaihtoehtoa

Juupajoen kunnanvirasto. Kuva: Markus Puolakanaho.
Juupajoen kunnanvirastollakin aletaan pohtia merkittävien päätösten vaikutuksia ennalta aina silloin, kun johtoryhmä toteaa arvion tarpeelliseksi. Kuva: Markus Puolakanaho.

Juupajoen kunnanhallitus hyväksyi uuden ohjeistuksen, joka koskee vaikutusten ennakkoarviointia (EVA). Kuntaliitto on antanut suosituksen ennakkoarvioinneista jo vuonna 2011.

Päätöksiä valmisteltaessa ja tehtäessä pitää siis ottaa huomioon, miten ne vaikuttavat muun muassa kuntalaisiin, ympäristöön, henkilöstöön ja talouteen sekä yritystoimintaan. Päättäjien tulee tarkastella useita erilaisia vaikutuksia samanaikaisesti ja kokonaisvaltaisesti sekä pitkällä aikajänteellä. Tätä konkretisoidaan plussa- ja miinusmerkkejä sisältävillä taulukoilla.

Päätösesitysten läpinäkyvyys ja avoimuus edellyttävät vaihtoehtoisia esityksiä ja arvioita, miten kukin niistä vaikuttaisi kuntaan ja kuntalaisten elämään.

– Tähän asti tällaista ennakkoarviointia ei ole Juupajoella tehty, kun siihen ei ole ollut ohjeita. Nyt sitä aletaan tehdä niistä asioista, joissa johtoryhmä näkee sen tarpeelliseksi, kertoo kunnanjohtaja Jyri Lammela kunnanhallituksen hyväksyttyä maanantaina EVA-ohjeistuksen.

Ennakkoarviointi tarvitaan vain merkittäviin, vaikutuksiltaan laajakantoisiiin päätöksiin

Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan ennakkoarviointi pitää tehdä silloin, kun päätös on strategisesti, toiminnallisesti tai taloudellisesti merkittävä, tai kun sillä laajakantoisia, välittömiä tai pitkän aikavälin vaikutuksia esimerkiksi kuntalaisten hyvinvointiin, elinoloihin tai terveyteen tai yritystoimintaan. Ennakkoarviointi on paikallaan myös palveluita koskevissa merkittävissä muutoksissa tai kun kyseessä on uusi palveluiden järjestämistapa merkittävälle kokonaisuudelle.

Päätös ennakkoarvioinnin tarpeellisuudesta on tehtävä kunnan johtoryhmässä ennen valmistelun aloittamista. Vastuu sen laadinnasta on valmistelijoilla ja esittelijöillä.

Ohjeen mukaan päätöksen vaikutusta tarkastellaan Juupajoen kunnan strategian mukaisesti kolmella eri vaihtoehdolla, joista yksi on aina nollavaihtoehto. Siinä kuvataan, mitä tapahtuu, jos asialle ei tehdä mitään. Sen rinnalle valmistellaan vertailuun kaksi vaihtoehtoa, joiden vaikutuksia arvioidaan sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä.

Vaikutukset positiivisia tai negatiivisia, merkkejä taulukkoon sen mukaan

Kunnan strategiasta lähtevät näkökulmat ovat ”kukoistava yhteisö” (organisaatio- ja henkilöstövaikutukset), ”houkutteleva asuinpaikka” (kuntalais- ja ympäristövaikutukset), ”elinvoimaiset palvelut” (kuntalaisvaikutukset ja taloudelliset vaikutukset) ja ”vahvat yritykset” (yritysvaikutukset).

Arviointitaulukkoon merkitään päätösten oletettuja vaikutuksia plussilla ja miinuksilla, joita voi antaa yhdestä kahteen. Yksi merkki suuntaan tai toiseen ilmaisee lyhytaikaisia vaikutuksia, kaksi merkittäviä ja pitkäaikaisia. Neutraalia vaikutusta kuvataan nollalla.

Kolme päätösvaihtoehtoa, joista yksi on ”ei tehdä mitään”, laitetaan rinnakkain. Vaikutuksia mainittuihin strategian ydinkohtiin arvioidaan plussin tai miinuksin ensin lyhyellä aikavälillä (1–2 vuotta), sitten pitkällä aikavälillä, joka tässä yhteydessä tarkoittaa 3–5 vuotta. Lopuksi on oma kohtansa huomioitavilla tai selvitettäville asioille kussakin päätösvaihtoehdossa.

Leave a Comment