Pirkanmaalla luovutaan karanteenin asettamisesta ja suurelta osin myös altistuneiden jäljityksestä

Pirkanmaalla luovutaan altistuneiden jäljityksestä terveydenhuollon yksiköitä, hoivalaitoksia ja asumisyksiköitä lukuun ottamatta. Myös Koronavilkun avauskoodien lähettämisestä luovutaan. Eristysaika lyhenee Pirkanmaalla viiteen vuorokauteen.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tiedotti muutoksista keskiviikkona.

Pirkanmaan alueen tartunnanjäljitykseen on kehittynyt merkittävää viivettä ja yhä pienempi osa tartunnoista tulee tartuntatautiviranomaisten tietoon.

Valtavirukseksi noussut omikronmuunnos leviää aiempia virusmuunnoksia nopeammin. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan yksittäisen ihmisen kontaktien jäljittämisellä ei enää ole merkitystä samalla tavalla kuin silloin, kun tartunnat tai tartuntaketjut ovat yksittäisiä.

Tehokkain keino estää vaikeaa koronavirustautia on väestön laajamittainen rokottaminen.

Karanteeniin asettamisesta luovutaan

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan tartunnan saaneiden kanssa samassa taloudessa asuville ja muille vastaaville lähikontakteille ei ole enää mahdollista antaa yksilöllistä neuvontaa, eikä heitä ole perusteltua asettaa tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin.

Jäljitystyö jatkuu pääasiassa vain vakavan koronavirustaudin riskiryhmien asumisyksiköissä, hoivalaitoksissa ja terveydenhuollon yksiköissä.

Muissa tilanteissa, kuten perhepiirissä, työpaikalla, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa altistuneita ei enää aseteta tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Altistuneiden suositellaan toimivan omatoimisesti tartuntariskin vähentämiseksi. Koronavilkun avauskoodien lähettämisestä luovutaan.

Eristys lyhenee viiteen vuorokauteen

THL ehdotti viikko sitten eristysajan lyhentämistä viiteen vuorokauteen. Koronavirus on tartuttavimmillaan 1-2 vuorokautta ennen oireiden alkua sekä muutamana ensimmäisenä päivänä oireiden alettua.

Viiden päivän eristyksen jälkeen henkilö voi palata töihin tai opiskelupaikkaansa, mikäli oireet ovat helpottaneet. Oireiden jatkuessa voidaan lääkärin arvion mukaan poissaoloa tarvittaessa jatkaa sairauslomana.

Koronavirusinfektiolle altistunut oireeton henkilö voi jatkaa töissään ja opiskeluissaan normaalisti. Mikäli hänellä ilmenee koronavirusinfektioon sopivaa oireistoa, hänen tulee viipymättä omaehtoisesti eristäytyä kotiin.

Oireettomankin altistuneen tulee välttää tarpeettomia sosiaalisia kontakteja viikon ajan altistuksen jälkeen, käyttää työ- tai opiskelupaikkakontakteissa maskia sekä noudattaa tarkasti käsihygieniaa.

Leave a Comment