Nuorten urheilussa vallitsee tärkeä kolmiyhteys urheilija-valmentaja-vanhemmat. Jos näistä osista jokin ei toimi, tulee äkkiä tuloksissa takapakkia. Valmentaja ei ole ylhäältä komentaja, vaan rinnalla kulkija. Valmennus on yhdessä tekemistä, jossa kotiinkin jää paljon vastuuta, esimerkiksi ravintopuoli ja riittävä lepo.
– Uskon siihen, ettei ole hyvä, jos liian aikaisin erikoistutaan johonkin lajiin. Tai jos jo 15-vuotiaana vedetään aikuismaisia treenejä, kehitys voi ensin olla kovaa, mutta sitten ei enää kehitykään. Pitää olla malttia edetä vuosi kerrallaan ilman suuria harppauksia, ettei yritetä liian kovia tuloksia nuorena. Täytyy jättää mahdollisuuksia tehostaa harjoittelua aikuisiällä, siellä pitää sitten saada kaikki irti ja tehdä täysillä.
Näitä mietiskelee Oriveden vuoden valmentajaksi valittu Jaakko Hassi. Hän on aloittanut uransa kulkemalla omien lasten rinnalla urheilukisoissa ja hankkinut koko ajan lisää tietoa ja valmiuksia, joita haluaa käyttää muidenkin nuorten hyväksi. Silti hän tiedostaa, ettei valmentaja ole ikinä valmis.
– Silmä kehittyy ja kokemus auttaa, ja valmennettavan eteenpäin meno kasvattaa omaakin itseluottamusta. Siitä saa motivaatiota jatkaa ja aloittaa aina uusien nuorten kanssa.
Kaikilla omilla lapsilla intoa useampaan lajiin
Yleisurheilu on aina ollut Jaakko Hassia lähinnä. Esikoisen Riitan kanssa hän kiersi yleisurheilukentillä, mutta rinnalla kulki lentopallo, johon Riitta keskittyi kokonaan 17-vuotiaasta.
– Pari vuotta käytiin Vilppulassa pelaamassa ja haettiin siellä kovempaa treeniä, sitten Riitta pääsi OrPon liigajoukkueeseen ja pelasikin siellä seitsemän vuotta. Sain Riitan juniorivuosina olla Koskisen Jukan rinnalla enempi huoltajan tehtävissä ja näin, miten hänen valmennuksensa tähtäsi nuorten viemiseen koko ajan eteenpäin.
Pojat Lauri ja Juuso taas harrastivat yleisurheilun rinnalla jalkapalloa ja jääkiekkoa. Heitäkään ei ole koskaan tarvinnut houkutella urheilemaan, vaan siihen on ollut luontaista halua.
– Kun pojat olivat 11 ja 13, puhuin yleisurheilujaostossa, että pitäisi saada valmentaja heille. Sain vastauksen, ettei ole, ellet itse ala. Siitä aloin kouluttautua. Orivedelläkin tarjottiin koulutusta valmentajatutkinto ykköseen, kakkoseen ja kolmoseen hain oppia Varalasta ja Kuortaneelta. Sen jälkeen saattoi kutsua itseään valmentajaksi.
Senkin jälkeen Hassi on saanut täsmäkoulutusta ja päässyt osallistumaan esimerkiksi voimavalmennuksiin Kuortaneella ja demoesityksiin Varalassa ulkomaisten huippujen vieraillessa siellä. Paikallisista tärkeistä kumppaneistaan hän nimeää Arvo Kärkisen, josta on ollut paljon apua ja tukea.
– Eniten olen kuitenkin oppinut, kun Juuso pääsi 15-vuotiaana maajoukkueryhmään. Leireillä sai Suomen huippuvalmennusta, ja palavereissa tehtiin selväksi, mitä kaikkea pitää hoitaa kohti huippua pyrittäessä.
Taustatukena edelleen ja sponsorikuvioissa mukana
Vaikka pojat ovat jo lähteneet omilleen ja hankkineet omat valmentajansa, Jaakko Hassi hoitelee edelleen heidän tausta-asioitaan, esimerkiksi tukijoiden hankkimista. Kulut ovat kovat varsinkin ottelijoilla, ja kasvuiässä varusteita piti ostaa vähän väliä. Piikkareitakin kymmenottelijalla meni kuudet kaudessa. Ennen koronaa he kävivät myös ulkomailla lämpimässä harjoittelemassa, nekin leirit maksoivat.
Kymmenottelija Juuson menestys on helpottanut sponsorien hankkimista, mutta omaakin rahaa on urheiluun pitänyt laittaa.
Omien lasten jälkeen Jaakko Hassi on ottanut muitakin valmennettavia, nyt heitä on viisi. Oona Viljasen kanssa yhteistyö on jatkunut jo muutaman vuoden: vaikka nykyään hän pelaa puolet vuodesta lentopalloa Rovaniemellä, kesällä treenataan yhdessä heittolajeja. Yhtä kauan valmennusringissä on ollut seiväshyppääjä Aino Suorsa, joka käy seiväsharjoituksissa Pirkkahallissa ja treenaa muuten Hassin kanssa.
Uusimpia tulokkaita ovat naisten seitsenottelua harjoitteleva Anna Pyykkö sekä valmennettavat jo toisessa polvessa, lapsenlapset Jesse ja Eetu.
– Jesse pelaa lentopalloa Rantaperkiön Iskun B-pojissa ja pian 13-vuotias Eetu harrastaa lentopalloa ja jääkiekkoa. Palloilulajit tietävät paljon harjoituksia, joita ei oikein enää voi lisätä. Kesällä he kuitenkin osallistuvat myös Sisulisiin, ja yleisurheilussa olen heitä jelppinyt.
Tekniikan tarkkailija, olkapää ja tsemppaaja
Valmentaja pyrkii olemaan suojattiensa mukana erityisesti tekniikka- ja voimaharjoitukset, alussa toki ihan kaikessa. Työmäärää helpottaa se, että osa treeneistä voidaan tehdä yhdessä. Jonkun mukana hän yrittää aina olla kisoissakin ja katsoa siellä lajitekniikkaa.
Hyppylajeissa valmentajan apu on erityisen tärkeää: hän katsoo, miten juoksu kulkee, askel osuu ponnistukseen ja siitä hypyn tekniikkaan. Siinä voi voittaa jo senttikaupalla.
Aitajuoksusuorituskin on ohi muutamassa sekunnissa, mutta kun sen ottaa videolle, voi jälkikäteen katsoa, missä kohtaa on mennyt hyvin ja missä on vielä korjattavaa.
Tappion hetkellä tarvitaan myös lohduttajaa. Alkuun molemmat ovat hiljaa, sitten on jo katsottava eteenpäin ja positiivisuuden kautta mentävä eteenpäin. Urheilussa on opittava myös häviämään, vaikka yksilölajeissa se voikin ottaa erityisen koville.
Positiivisuus on muutenkin tärkeää. Siksi hän ei mielellään sano: älä tee noin, vaan että tee näin!
Hassi ei muista ääntänsä korottaneen sen jälkeen, kun joskus 80-luvulla ohjasi OrPossa poikien yleisurheilua ja nämä alkoivat kiusata toisiaan. Silloin piti aika jämerästi tehdä siitä loppu.
Hankituille opeille riittää kysyntää, miksei silloin jatkaisi?
Motivaatiota kuitenkin riittää edelleen, 67-vuotiaana. Kaikki hänen valmennettavansa ovat kehittyneet, Juuso kymmenottelijana jopa moninkertaiseksi Suomen mestariksi.
– Kun tietoa ja taitoa on kertynyt ja niille on kysyntää, miksen jatkaisi? Kun itsellekin tulee ikää, se pitää yllä muistia ja on siksi varmaan ihan hyväksi, Hassi mietiskelee.
Harjoitusohjelmia ei onneksi tarvitse muistaa, vaan siihen on kehitetty sähköinen treeni.fi-sovellus, jonne hän laatii ohjelmat. Niitä urheilijat seuraavat ja raportoivat. Hyvästi ruutuvihot!
– Näin ne jäävät kaikki muistiin ja niihin voi aina palata. Myös virheitä on helpompi korjata, jollei kehitystä tapahdu. Kehittymistä seurataan testeillä ja kilpailuissa, mutta jo harjoituksissakin sen huomaa vaikkapa juoksuasennosta.
Omaa kuntoaan hän pitää yllä kävelemällä ja kunhan hiihtokelit vielä paranevat, lähtemällä suksille. Ensimmäinen kerta on aina vaikea, kun pitää kaivaa välineet esiin ja saada lähdettyä, sitten herää halu lähteä ladulle päivittäin.
Etävalmennus ei pitkän päälle toimi
Kaikki nuoret eivät jaksa vetää neljiä harjoituksia viikossa 13-vuotiaana, kun elämässä alkaa olla niin paljon muutakin. Mutta jos pääsee ikävaiheen 13–17 ohi, on Hassin mukaan jo helpompi sitoutua jatkamaan.
– Ketään ei saa väkisin pidettyä mukana, ellei itsellä ole halua jatkaa. Mutta yritän kuitenkin sanoa, että kannattaisi jatkaa, ettei tarvitse sitten aikuisena harmitella.
Etävalmennukseen Jaakko Hassi ei oikein usko, siksi tiet valmennettavien kanssa usein eroavat heidän lähtiessään muualle opiskelemaan.
Omasta jaksamisesta on nyt eläkkeellä helpompi huolehtia, mutta töissä ollessa oli pakko katsoa, montako urheilijaa pystyy ottamaan siipiensä suojaan. Tarvittaessa piti sanoa ei, vaikka tuottikin sillä pettymyksiä.
– Tämä on pitkäjänteistä työtä – on kiva katsoa, mihin saakka rahkeet riittävät, sanoo 15 vuotta kaupungin vesihuollossa laitosmiehenä toiminut ja sitä ennen Oriveden naulatehtaalla 30-vuotisen uran laitosmiehenä tehnyt Hassi, syntyperäinen orivesiläinen.
