Pelastuslaitos muistuttaa: Ilotulitteiden käyttö on yleisesti sallittua uudenvuodenaattoiltana iltakuuden jälkeen

Ilotulitteiden käyttö on yleisesti sallittua ilman pelastusviranomaiselle tehtävää ilmoitusta uudenvuodenaattona iltakuudesta lähtien kahdeksan tunnin ajan, muistuttaa Pirkanmaan pelastuslaitos tiedotteessaan.

Ilotulitteita ei saa ampua enää uudenvuodenyönä kello kahden jälkeen.

Poikkeuksen tästä muodostaa Tampereen kaupungin ydinkeskustan alue, jossa ilotulitteiden käyttäminen on kokonaan kiellettyä.

– Ilotulitus on vaikeaa aikaa lemmikkieläimille ja myös sen takia ilotulituksen aikarajoitusta on syytä noudattaa. Näin lemmikkien omistajat voivat suunnitella esimerkiksi ulkoilut turvalliseen aikaan, pelastuslaitos ohjeistaa.

Ilotulitteita käsiteltäessä on myös huomioitava ilotulitteiden turvaetäisyydet ja käyttöohjeet, sillä vastuu vahingoista on aina ilotulitteen lähettäjällä.

Muista ikärajat!

Käytännössä kaikkien ilotulitteiden eli muun muassa rakettien, roomalaisten kynttilöiden, patojen ja tähtipommien ikäraja on 18 vuotta. Niitä ei myöskään saa luovuttaa tai myydä alle 18-vuotiaille. Huoltajien tulee huolehtia siitä, ettei ilotulitteita luovuteta alaikäisten yksin käytettäväksi.

Ilotulitteiden tulee on oltava CE-merkittyjä tuotteita. Lisäksi niissä pitää olla asianmukaiset ohjeet oikeasta käytöstä, säilytyksestä ja tuotetiedoista suomeksi ja ruotsiksi.

Hätärakettien käyttö ilotulitusvälineinä on kielletty. Hätärakettien aiheettomassa käytössä tekijä syyllistyy rikoslaissa määriteltyyn perättömään vaarailmoitukseen.

Muista turvallisuus!

Ilotulitteiden käytössä on aina noudatettava varovaisuutta. Erityisesti ilotulitteiden tuentaan on kiinnitettävä huomiota.

– Rakettien ampumatelineet sekä maassa toimivat tuotteet, kuten padat ja suihkut, on tuettava niin, että ne eivät pääse kaatumaan ammunnan aikana.

Ilotulitteen suuntaamista toista ihmistä kohden tai ilotulitteen heittämistä yleisön joukkoon ei pidetä ilotulitteen huolimattomana käsittelynä, vaan tahallisena ja rangaistavana tekona. Ilotulitteiden virheellisestä käytöstä saattaa loukkaantumisen lisäksi olla seurauksena tulipalo.

Pirkanmaan pelastuslaitos muistuttaa myös suojalasien käytöstä.

– Vaikka suojalasit ovat jo vuodesta 2009 olleet pakollisia ilotulitteiden ampujille, ei niiden käyttö ole vieläkään vakiintunut. Lisäksi suojalasien käyttöä suositellaan vahvasti myös katsojille. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston mukaan tällä vuosikymmenellä joka vuodenvaihteessa noin 10-30 ihmistä on saanut sairaalahoitoa vaativia silmävammoja ilotulitteesta, tiedotteessa todetaan.

Viranomaiset muistuttavat myös koronaviruksen aiheuttamista varotoimenpiteistä ilotulitteiden ampumisen yhteydessä: turvavälit on muistettava eikä liian suuria ryhmiä saa muodostaa.

Säilytä oikein!

Lainsäädäntö asettaa vaatimuksia myös ilotulitteiden säilytykselle.

Asuinhuoneistossa tai huonetiloissa, joissa oleskelee ihmisiä, saa säilyttää enintään 5 kilogrammaa ilotulitusvälineitä. Määrä tarkoittaa ilotulitusvälineissä olevan räjähtävän ja pyroteknisen aineen määrää, jota tulitteissa on käytännössä noin yksi neljäsosa. Sallittu säilytysmäärä on siten kokonaispainoksi muunnettuna noin 20 kilogrammaa.

– Ilotulitusvälineet on säilytettävä lukitussa kaapissa siten, ettei niiden läheisyydessä ole sellaisia lämmönlähteitä tai tulenkäsittelyä, joka voisi aiheuttaa tulitteiden syttymisen, pelastulaitos opastaa.

Ilotulitusvälineitä ei kuitenkaan saa säilyttää ullakkotiloissa, kellarin asuntokohtaisissa säilytystiloissa eikä yhteiskäytössä olevissa tiloissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?