Koronapassi on nyt poissa käytöstä – asetus on voimassa koronan leviämisalueilla 20. tammikuuta saakka

Koronapassin käyttö on jäädytetty koronan leviämisvaiheen tunnusmerkit täyttävien sairaanhoitopiirien alueilla 20. tammikuuta asti. Pirkanmaa kuuluu näihin alueisiin. Kuva: Anne Kotipuro

Valtioneuvosto on hyväksynyt tartuntatautilain asetuksen koronapassin käytön rajoittamisesta määräaikaisesti. Asetus on tullut voimaan torstaina ja on voimassa 20. tammikuuta saakka.

Valtioneuvoston päätöksen vuoksi koronapassia ei voi käyttää yleisötilaisuuksissa ja asiakastiloissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille.

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen mukaan asetus koskee kaikkia yleisötilaisuuksia ja asiakastiloja, joihin kohdistuu voimassa olevia rajoituksia. Poikkeusta sovelletaan leviämisvaiheen tunnusmerkit täyttävien sairaanhoitopiirien alueilla. Pirkanmaa on leviämisvaiheen alue.

– Kyseessä on poikkeuksellisen epidemiatilanteen edellyttämä tilapäinen sääntely, jolla osaltaan turvataan oikeutta terveyteen ja hyvinvointiin hillitsemällä taudin nopeaa leviämistä. Rokotuskattavuuden lisääminen on tärkein keino tehokkaalle epidemiantorjunnalle, tiedotteessa todetaan.

Pirkanmaalla on voimassa myös yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kielto 7.1.2022 saakka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?