Ympäristöministeriön nimittämä luontopaneeli julkaisi mietintönsä marras-joulukuun vaihteessa. Suomalaisessa metsäkeskustelussa se on saavutus, johon mikään hallitus, ministeriö tai työryhmä ei ole aikaisemmin yltänyt. Ei ole haluttu myöntää, että metsiemme käsittelyssä muutoksen tarpeita on. Myös Euroopan Unioni on ollut aktiivinen samasta syystä.
Luontopaneeli oli kiinnittänyt huomionsa myös istutustaimikoiden heikkoon tasoon. Vain yksi kolmannes kesti kriittisen tarkastelun. Eikä todellakaan turhaan, sillä kuolleet taimet eivät hiilinieluja kasvata.
Omiin tutkimuksiin tukeutuen voin kertoa, että taimien kasvuun lähtö ja myöhempi kehitys on ensisijaisesti riippuvainen kahdesta tekijästä.
Vaatimus yksi. Taimen täytyy pysyä tukevasti pystyssä istutuksen jälkeen seuraavat 2-3 vuotta. Juuriston kehittymin vaatii tämän ajan. Vaatimus täyttyy, kun maahan porataan reikiä, joihin istutetaan taimet. Reikä on tarkoituksella hieman ahdas, lisäksi varpujen, puiden, ruohojen ynnä muiden juuret antavat lisää tukea ja niitähän maan pintakerroksessa riittää.
Vaatimus kaksi. Taimen pitää saada riittävästi vettä. Kun maa on syvyyksiin asti ehjää, kapillaari-ilmiö pitää taimen hengissä. Tätä ei tapahdu mätästetyssä maassa. Mättäässä alimmaiseksi käännetty kunttakerros estää kapillaarin nousun. Vastaavasti jo yksi ukkoskuuro voi sortaa mättään ja taimi kaatuu.
Pahinta tuhoa hienojakoisilla mailla tuottavat kuitenkin pitkäaikaiset syyssateet. Liettynyt mätäs tukee taimea huonosti ja ensilumi sen kaataa. Ei ole poissuljettu mahdollisuus, että sekä kuivuus, että märkyys iskevät samana vuonna. Seuraavana keväänä näky on todella lohduton. Tämä käytäntö on jatkunut kymmeniä vuosia ja metsänomistajille on kertynyt kymmenien miljoonien tarpeettomat kulut.
Metsäluonnon köyhtymisen ja vesistöjen rehevöitymisen voi pysäyttää ja samalla säästää sievoisen summan euroja, kun mätästyskulut jäävät pois.
Seppo Rantakallio
