Jätetyhjennyshinnat ensi vuodelle vahvistettu – hintoihin pieniä korotuksia kautta linjan, pienten kaivojen lietetyhjennys kallistuu suhteessa enemmän

Kun omar astiansa kaikelle löytyvät näin läheltä, ei lajittelu voi helpommaksi tulla. Rivin jatkeena ovat vielä omat säiliönsä lasille ja metallille, eikä jätepaperipisteellekään ole kuin kivenheitto. Muovinkeräyksessä tämä taloyhtiö on ollut etunojassa, mikä on hidastanut myös sekajäteastian täyttymistä. Kuva: Anne Kotipuro

Alueellinen jätehuoltolautakunta päätti keskiviikon kokouksessaan vuoden 2022 jätetaksat. Taksoissa päätettiin muun muassa jäteastioiden tyhjennyshinnat ja jätteiden vastaanottohinnat jäteasemilla sekä sako- ja umpikaivolietteiden tyhjennyshinnat. Taksat koskevat Pirkanmaan Jätehuollon 17 omistajakuntaa ja ne astuvat voimaan vuodenvaihteessa.

Jäteastioiden tyhjennyshintoja on tarkistettu kuljetus- ja käsittelykustannusten muutoksiin perustuen, Pirkanmaan Jätehuolto kertoo tiedotteessaan. Hinnat vaihtelevat kunnittain sekä jäteastioiden koon ja tyypin mukaan.

Esimerkiksi 240-litraisen sekajäteastian tyhjennyshinta on jatkossa kunnasta riippuen 5,03–7,56 euroa tyhjennyskerralta, kun se esimerkiksi Orivedellä maksaa nyt 4,84 euroa. Samankokoisen biojäteastian tyhjennyksestä laskutetaan ensi vuonna 5,11–7,07 euroa, kun orivesiläisille hinta on tänä vuonna ollut 3,91 euroa.

Metalli- ja lasipakkausten keräys pysyy säännöllisessä seka- ja biojätteen keräyksessä mukana oleville kiinteistöille maksuttomana.

Aluejätepisteiden vuosimaksuun korotusta 3–5 euroa

Aluejätepisteitä käyttävien vakinaisten asuinkiinteistöjen vuosimaksu nousee Orivedellä noin vitosen, 117,09 euroon. Yksin asuvien vuosimaksu nousee 78,38 euroon ja vapaa-ajan asukkaiden 65,30 euroon. Näillä asiakasryhmillä korotus on noin kolme euroa.

Lietteen kuljetusmaksut ovat kaikissa kunnissa samat. Lietteen käsittelymaksu vaihtelee eri kunnissa jätevedenpuhdistamon hinnoittelun mukaisesti.

Lakisääteisen kilpailutuksen seurauksena lietetyhjennysten kuljetushinnat nousevat keskimäärin 18 prosenttia. Nousu kohdistuu lähes yksinomaan pienempiin kaivoluokkiin, mitä Orivesikin korotuksista antamassaan lausunnossa paheksui. Tämä kun vaikuttaa eniten vanhempien ikäluokkien asumismenoihin.

Jäteasemien vastaanottohinnat lähes ennallaan, kyllästämättömään puuhun korotusta euro kuutiolta

Jäteasemilla lajitelluista hyötyjätteistä kuten metalli, lasi- ja kartonkipakkaukset sekä paperi ei peritä maksua. Sekajäte-erien ja puun vastaanotto sen sijaan ovat maksullista toimintaa. Sekajätteen hinnassa Orivedellä nousua on vain joitakin kymmeniä senttejä kahden tai neljän kuution kuormista.

Kyllästämättömän puun ja puulevyjen viejä sen sijaan maksaa enintään 2 kuution kuormasta 17 euroa, kun tänä vuonna pääsee pari euroa halvemmalla, ja enintään 4 kuutiosta hinta nousee 4 eurolla.

Muovipakkausten keräys kiinteistöillä laajenee

Mahdollisuus muovipakkausten kiinteistökeräykseen laajenee kaikkiin Pirkanmaan Jätehuollon kuntiin. Jätehuoltomääräysten mukaan vähintään 5 asunnon kiinteistöjen tulee järjestää muovipakkausten keräys Tampereella 1. syyskuuta 2022 mennessä ja muissa 16 kunnassa 1. huhtikuuta 2023 mennessä. Kiinteistöt voivat liittyä keräykseen vapaaehtoisesti jo aiemmin.

Leave a Comment