Jämsän kaupungin kouluilla ja päiväkodeissa ei järjestetä tänä vuonna suuria joulujuhlia.
Asia varmistui, kun Jämsän valmiusjohtoryhmä linjasi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin pandemiaohjausryhmän tiistaisen suosituksen mukaisesti, että juhlia vietetään pienimuotoisesti omien luokkien ja hoitoryhmien kesken ilman vanhempia ja muita läheisiä.
Joulujuhlaa koululla ei vietetty viime vuonnakaan. Juhlan tilalle vanhempainyhdistys kehitteli tuolloin vierailun Maivian pitojen joulukoivikon polulle.
Lue myös: Joulupolulla voi tavata seimen lapsen, laulavan linnun ja tietenkin joulupukin
Jo harjoiteltuja ohjelmanumeroita mahdollisesti tallennetaan ja katsotaan oman ryhmän kesken.
Jämsän kaupungin tiedotteessa muistutetaan myös, että Pirkanmaan sairaanhoitopiirin pandemiaohjausryhmän suosituksen mukaisesti maskisuositus voidaan ulottaa kuntakohtaisesti 4–5-luokkalaisiin koululaisiin, jos alueen koronatilanne sitä edellyttää.
Tilanteesta riippuen maskit on mahdollista ottaa käyttöön myös yksittäisillä kouluilla. Maskien käyttösuosituksen laajentamiseen tarvitaan tartuntataudeista vastaavan lääkärin arvio tilanteesta.
Jämsän kaupungin valmiusjohtoryhmän linjauksen mukaisesti vielä tässä vaiheessa Jämsän perusopetuksen vuosiluokkien 4–5-oppilaille ei ole tulossa maskisuositusta. Tartuntatautitilannetta seurataan ja toimitaan sen edellyttämällä tavalla.
– Koulunjohtajakokouksessa olemme sopineet, että alamme kuitenkin ennakoivasti varautua tautitilanteen mahdolliseen edelleen heikentymiseen varaamalla kouluille riittävästi maskeja, toteaa johtava rehtori Juha Damskägg tiedotteessa.
Viimeisimmät kommentit