– Tässä me Länkipohjantien varressa asutaan, et voi olla löytämättä perille, neuvoo Satu Ouni puhelimessa etukäteen.
Tosiaan! Tien laidassa olevan vaalean pikkutalon räystäitä kiertävät räystäsvalorimpsut, ja ajotien reunassa palavat kynttilät heinäseipäisiin kiinnitetyissä lyhdyissä, vaikka eletään vasta marraskuun puoliväliä. Kutsuva, lämmin valoilmiö vuoden pimeimpään aikaan.
Värivalot eivät tällä pihalla käy räikeinä silmiin, ne menisivät jo överiksi, ja vilkkuvalojakin vältetään viimeiseen asti. Kuistin ikkunakoriste sentään hillitysti vilkkuu.
Pihakiven valot oikeastaan aurinkovarjon varustusta
Myös talon ja pihan väliin aseteltu iso, laakea kivi on hauskasti valaistu. Kiveä kiertävät oikeastaan aurinkovarjoon tarkoitetut lamput ja sen päällä asustaa harmaa tonttu istutusruukun kupeessa ympäri vuoden. Sillä on velmu ilme kasvoillaan.
– Me molemmat pidetään tontuista, mutta niiden on oltava jotenkin positiiviset. Ilmettä ja huumoria pitää olla, ei mitään perustonttuja.
Satu ja Juha-Matti Ouni lapsineen tunnustautuvat avoimesti ”jouluhulluiksi”. He laittavat joulua niin sisälle kuin ulos hyvissä ajoin, ja löytävät joulujuttunsa useimmiten kirpputoreilta.
– Aloitamme yleensä niihin aikoihin, kun lunta tulee, viimeistään kuitenkin joulukuun alussa. Joulunaika on kuitenkin niin lyhyt. Itse tekemiseen ei aika riitä, mutta jotain pientä voi näprätä ja onneksi kirppareilta löytää kaikkea kivaa, Satu Ouni kertoo.
Hänellä on ranne paketissa kuukauden verran leikkauksen jäljiltä, joten nyt on aikaa ideoida ja suunnitella. Aviomies Juha-Matti Ouni sitten toteuttaa. Hänen harrastuksensa ovat museoautot, joita hän rakentelee kaiket illat. Päivät kuluvat isompien ajoneuvojen kanssa maalarina Jykillä.
Satu taas työskentelee apulaispäällikkönä Länkipohjan Salessa.
– On lottovoitto, että molemmilla on omalla paikkakunnalla töitä. Etenkin kun bensan hinta koko ajan nousee, siitä osaa olla kiitollinen, Satu Ouni toteaa.
Terassilla jo yhdenlainen valopuu, kuusien aika myöhemmin
Jämsänkoskella kasvanut Satu tunnustaa, että teininä haaveili isoon kaupunkiin pääsystä, mutta Länkipohjaan päätyminen ei harmita. Hän kuvailee sitä ihanaksi, rauhalliseksi paikaksi, jossa melkein kaikki tuntevat toisensa. Sinne on ollut helppo kotiutua. Juha-Matti taas on paljasjalkainen länkipohjalainen, joka on itse jo lapsena asunut tässä samassa talossa, samoin hänen isänsä. Talo on rakennettu joskus 1900-luvun alussa, mutta käynyt läpi perinpohjaisen remontin kivijalasta kattoon.
– On mukava laittaa joulua porukalla, Juha-Matti tunnustaa. Aina sitä on perheessä tehty, lasten myötä ehkä entistä enemmänkin.
Kolme vuotta sitten valmistuneella terassilla on jo ”esijoulupuu”, lehtipuuta muistuttava valopuu. mutta sinne tulee vielä tekokuusi. Sisälle kannetaan jouluksi oikea, tuoksuva kuusi.
”Kynttilöitä ei koskaan voi olla liikaa”
Kynttilänvalossa tunnelmointi alkaa jo syksyllä, eikä Sadun mielestä kynttilöitä oikeastaan voi olla liikaa. Kynttilät eivät ole ongelma perheen kissojen Jönnin ja Millin näkökulmastakaan, sillä kissat eivät saa hyppiä pöydillä.
Kun perheen esikoisella, Tampereella opiskelevalla Jenna-Niikalla eli Ninnillä on myös kissa ja pupu, on kotona viikonloppuisin ja joulun aikaan oikea eläintarha. Perheeseen kuuluu myös 15-vuotias Elli-Lotta.
– En tykkää syksystä enkä talvesta, joten tällä kaikella koetan luoda parempaa fiilistä, Satu kertoo jouluinnostuksen taustasta.
– Minä taas olen talvi-ihminen: mitä enemmän pakkasta, sen parempi, heittää Juha-Matti siihen.
Joulutaloista rakentuu kokonaisia kyliä
Jouluvalojakin tärkeämpi juttu heille ovat joulutalot ja niistä asetelmaksi koottu joulukylä. Talot ovat usein keramiikasta ja monessa niistä on valot. Kylänraitilla on myös valopylväitä ja muuta rekvisiittaa, jota löytyy esimerkiksi pienoismallirakentajien maailmasta.
– Joulukylä on oikein intohimomme, joka vuosi erilainen.
Täksi jouluksi ei kylää vielä ole pystytetty, niin kuin ei pirttityyppistä joulutaloakaan, mutta Satu Ouni näyttää kuvaa aiemmasta kylänraitista. Se syntyy olohuoneen vanhan naulakon päälle tai koristaa heidän kirppisaarrettaan, pikkupöytänä palvelevaa patinoitunutta puolustusvoimien kaljalaatikkoa. Niitä Satu himoitsi pitkään, ennen kuin lopulta löysi jopa kaksi, tosin eri kerroilla.
– Jotain kun etsii, ei meinaa löytää. Ja kun ei osaa odottaakaan, sitten löytyy, Satu mietiskelee.
Muutama laatikollinen joulukoristeita, himmeli katossa ympäri vuoden
Nyt on ihan pakko kysyä, paljonko niitä joulukoristeita on huusholliin kertynyt. Satu on hetken hiljaa.
– Taitaa niitä olla muutama äitiyspakkauksen kokoinen laatikko. Kaikkea ei tietenkään laiteta kerralla esille, vaan koristeita vaihdellaan eri jouluina.
Yksi hänen aarteistaan, joka saa roikkua katossa ympäri vuoden, on Juha-Matin mummon tekemä ja äidin heille lahjoittama taidokas, iso himmeli.
Pariskunnan yhteinen intohimo, joille on varattu parikin valaistua vitriiniä, ovat vanhat peltilelut. Juha-Matti taas hoitaa isoa akvaariota, jonka valot syttyvät ja sammuvat kellokytkimellä.
– Sitä on rauhoittava katsella – ihan samoin kuin tultakin, Satu kuvailee ja asettuu sohvalle, josta on hyvä näkyvyys kohti tiilitakkaa ja vanhaa hirsiseinää.
Hänelle tulee hyvä mieli siitäkin, kun saa valoilla tuottaa iloa myös ohikulkijoille, ja asiakkaiden palautteesta päätellen Ounit ovat siinä onnistuneet.
