Vastaa kyselyyn: Pitääkö Paltanmäen ylikulkusiltaa ylipäätään uusia?

Paltanmäen ylikulkusilta

Paltanmäen ylikulkusilta on tarkoitus uusia ensi vuoden aikana. Työ kuuluu Oriveden kaupungille. Kuva: Heli Rahkonen

Kouluasioiden ohella viime aikojen puheenaihe Orivedellä on ollut Ysitien yli vievä Paltanmäen kevyen liikenteen ylikulkusilta. Silta on vaurioitunut, ja se on tarkoitus uusia ensi vuonna. Ysitien parantamistoimet samanaikaisesti maksaa ely-keskus valtion rahoista, mutta sillan uusimisesta lasku lankeaa Oriveden kaupungille.

Sillan uusimisen hinta-arvio on uusimpien suunnitelmien mukaan 770 000 euroa. Tästä kaupungin brändiä korostavien valaistujen villasukkakuvioiden osuus olisi noin 20 000 euroa ja sillan normaalit perusvalot maksavat lisäksi 40 000 euroa. Moni onkin nimennyt tulevan sillan jo etukäteen ”miljoonasillaksi”.

Nyt kysymmekin teiltä, lukijamme, mitä sillan suhteen pitäisi tehdä. Onko sille tarvetta, pitääkö sitä ylipäätään uusia – vai riittäisikö kevyen liikenteen tarpeisiin kantatien 58 varrella kulkeva kevyen liikenteen väylä?

Vastaa Oriveden Sanomien verkkokyselyyn ja kerro näkemyksesi uudesta sillasta. Perustelujakin voit laittaa. Kyselyyn voi vastata perjantaiaamuun 5. marraskuuta saakka.

Jätä yhteystietosi, jos olisit valmis haastateltavaksi. Toimitus saattaa ottaa sinuun yhteyttä.

Jos haluat vastata nimettömänä, voit jättää yhteystietokentät tyhjiksi.
Tietosuojaseloste löytyy tästä linkistä.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?