MAINOS

Vesan ja Rattan koti on nyt Orivedellä, työt vievät etänä Helsinkiin – ”Päätös oli iso, mutta täysin oikea”

Pääkaupunkiseudulla asuneet Ratta ja Vesa ostivat omakotitalon Orivedeltä. He olivat kaivanneet jo pitkään betoniviidakosta luonnonläheisempään ympäristöön. Etätyöt mahdollistivat suuren muutoksen.

Vesa Ahlroth ja hänen puolisonsa Ratta ovat asuneet noin kuukauden Orivedellä. He muuttivat paikkakunnalle Helsingistä, missä he käytännössä olivat asuneet koko ikänsä. Aivan summassa Orivesi ei uudeksi kotipaikaksi valikoitunut: kaksikko on mökkeilyt ahkerasti Eräjärven suunnalla.

–  Isän puolen sukulaisia on asunut seudulla pitkään ja Längelmäveden rannalla on vanhempieni kesämökki. Sinne tulimme aina lomalle, kun olin lapsi. Myös Ratan kanssa olemme viettäneet siellä paljon aikaa, Vesa sanoo.

Eräjärven mökillä ajatus oman kodin ostamisesta rauhallisesta ympäristöstä alkoi vähitellen muotoutua.

– Helsingissä en tuntenut palautuvani töistä vapaapäivien aikana. Kun tulimme viikonlopuksi Eräjärven mökille, tunsin oikeasti rentoutuvani. Sielu suorastaan lepäsi, kun sain olla siellä. Sunnuntaisin tuli haikea olo, kun piti lähteä takaisin pääkaupunkiin, Ratta kertoo.

Yksi sivu suun mennyt talo sisuunnutti tarkempaan vahtiin

Kului kuitenkin vielä kaksi vuotta ennen kuin pariskunta teki lopullisen päätöksen. Asiaa edesauttoi se, että koronapandemian vuoksi Ratta ja Vesa saattoivat tehdä töitä enemmän etänä.

– Kuulostaa vähän ikävältä, mutta meille korona oli tässä mielessä siunaus. Pääsimme toteuttamaan unelmamme, Vesa sanoo.

Omaa kotia he etsivät muualtakin, mutta Orivesi vei lopulta voiton.

Tuttuuden lisäksi Oriveden eduiksi tulivat mainio sijainti Tampereen ja Jyväskylän lähellä, hyvät kulkuyhteydet Helsinkiin sekä luonnonläheisyys, luontokohteet ja monet vapaa-ajan mahdollisuudet.

Kun Tallukallion talo tuli myyntiin, ei tehtävissä ollut enää mitään.

– Tiesimme heti, että haluamme tämän talon. Olimme aiemmin katsoneet Orivedeltä toista kohdetta, mutta se meni meiltä sivu suun. Siitä me oikeastaan sisuunnuimme, Vesa naurahtaa.

Kiinnostuitko? Alueelta on lähiaikoina tulossa myyntiin kuusi uutta tonttia.

Se tarkoitti sitä, että Vesa kävi säännöllisesti tarkkailemassa etuovi- ja oikotie-palveluiden tarjontaa. Yhtenä iltana Tallukallion talo oli sinne ilmaantunut.

– Jo havainnekuvien perusteella tiesimme, että tässä se oli. Talon sijaintikin oli mahtavasti omassa rauhassaan, mutta silti kaikkien palveluiden lähellä.

Edullinen tontin hinta ja halu kehittää kotikaupunkia saivat projektin alkuun

Vesan ja Rattan talon on tehnyt orivesiläinen Rakennuspalvelu Tupateko. Yrittäjä Antero Pasuri on tyytyväinen, että hän uskalsi ottaa riskin ja rakentaa uuden omakotitalon, vaikka ostajasta ei projektin alkuvaiheessa ollut varmuutta.

– Vaikutti siltä, että koronatilanteen vuoksi ihmisillä oli halua muuttaa maalle. Päätin kokeilla, miten tällaisen projektin kanssa käy Orivedellä.

Syntyperäistä orivesiläistä ajoi eteenpäin se, että hän haluaa kehittää Orivettä. Tarkat laskelmat vain vahvistivat päätöstä Oriveden projektin toteuttamisesta. Talo on tehty pitkästä tavarasta paikan päällä.

– Naapurikunnassa jo pelkkä tontti olisi voinut maksaa 80 000 euroa, kun Orivedellä vastaavan saa 15 000 eurolla. Tonttikauppa kaupungin kanssa sujui hyvin. Tallukallion tontin valitsin oman mieltymykseni perusteella. Se oli sellainen, mihin olisin itsekin voinut muuttaa.

Klikkaa tästä ja tutustu Oriveden tonttitarjontaan kaupungin Asumisen ja rakentamisen sivuilta!

Iso päätös, mutta täysin oikea

Vesan ja Ratan työpaikat ovat edelleen Helsingissä, mutta kumpikin heistä voi tällä hetkellä työskennellä suurimmaksi osaksi uudelta kotipaikkakunnaltaan käsin. Vesa saattaa käydä vain yksittäisillä työkeikoilla pääkaupunkiseudulla, mutta Ratta työskentelee hieman useammin Helsingissä.

Koti on nyt kuitenkin Orivedellä.

– Se oli iso päätös, mutta jo nyt olemme huomanneet, että täysin oikea. Täällä on rauhallista ja tunnen palautuvani töistä tässä ympäristössä. Tämä on nyt se meidän mökkimme, jossa on hyvä olla, Ratta sanoo.

– Täällä on ylellistä väljyyttä. Ja ihmiset ovat avoimempia ja ystävällisempiä. Innolla odotan, mitä kaikkea tuleekaan vastaan, kun verkostomme täällä alkaa laajentua, Vesa toteaa.

Kysy lisää: kaavoituspäällikkö Seppo Tingvall | 040 133 9133 | seppo.tingvall@orivesi.fi

MAINOS