Eläimet ovat pääosassa Walleniuksen Wapriikin Galleria WW:n Fauna & Farmi -taidenäyttelyssä. Kyseessä on keskisuomalaisten taiteilijoiden Riikka Helmisen ja
Päivi Latvalan yhteisnäyttely.
Helminen, taidenimeltään Kipinätaide, tekee hitsaamalla uniikkeja teräsveistoksia kierrätysmetallista. Hän keskittyy taiteessaan lemmikkieläimiin sekä kotimaisiin maatilan ja metsän asukkeihin.
– Kouluttauduttuani artesaaniksi Petäjäveden käsi- ja taideteollisesta ja sittemmin taidekäsityöläiseksi, metallin lähes rajattomat mahdollisuudet veivät minut mukanaan, Helminen kertoo näyttelytiedotteessa.
Latvalan modernit ja romanttisrealistiset lehmämaalaukset antavat kunniaa eläimille ja tuovat esiin nykyaikaisen maaseudun. Suomalaisen maaseudun tulevaisuus on Latvalalle intohimon asia. Hän haluaa herättää aitoja tunteita maaseutua kohtaan elämänmakuisilla, raikkailla ja tunnelmallisilla maalauksillaan.
– Kuvailen itseäni yhden naisen maaseutuliikkeeksi, joka taistelee suomalaisten maanviljelijöiden ja karjankasvattajien aseman puolesta. Teen maaseudusta ihmisille läheisen ja tärkeän taiteeni kautta, Latvala toteaa.
Ilmeikkäille ja miettiväisille märehtijöille ei ole maalattu korvamerkkejä, sillä taiteilija haluaa tuoda esiin lehmien inhimillisyyden.
Läsnäolon graffititaidetta
Galleriassa on esillä myös Patrik Korhosen näyttely Mitä jos. Urbaanin nykytaiteilijan graffitivaikutteiset teokset pohtivat kyvykkyyttämme
läsnäololle vauhdin aikakaudella.
Näyttely herättelee pohtimaan läsnäolon taitoa ja kyseenalaistamaan suorituksen ja kertakäytön kulttuuria. Auttaako tieto kaiken väliaikaisuudesta luopumaan vähitellen
suorittamisesta ja hivuttautumaan lähemmäksi läsnäoloa itselle ja muille?
Korhonen on työskennellyt liikemaailman vaativissa asiantuntija- ja johtamistehtävissä yli 20 vuotta. Sieltä kumpuavat myös hänen töidensä aiheet kuten tavoitteet, vaatimukset, kiire ja hektisyys sekä niiden vastinparit.
Teokset leikkivät vastakkainasettelulla. Lähes neonmaisella värimaailmalla luodaan iloa ja kepeyttä. Urbaanimainen elävä pinta ja maisema kiinnittävät huomion
lähempään tarkasteluun.
Teos muuttuu katsojan silmissä ja värikkyys muuttaa muotoaan, kun hän näkee teoksen esitystekstistä, että kyseistä henkilöä ei enää ole. Teokset pyrkivät muuttamaan ymmärrystä omasta ihmisyydestämme ja samankaltaisuudesta sekä läsnäolon arvostusta.
Teoksissa hyödynnetään monipuolisesti erilaisia tekniikoita: spraymaalausta, klassista maalausta, sapluunoita ja molempia käsiä. Kerroksien ohentaminen ja paksuntaminen, roiskiminen, heittäminen ja siveleminen luovat teoksiin moniulotteisuutta.
