Lauri Hassi juoksi tuplamestariksi ensimmäisissä aikuisten SM-kisoissaan – Johanna Rosnell jäi niukasti mitalisijojen ulkopuolelle

Lauri Hassi
Lauri Hassi juoksi Mikkelin Urheilupuistossa ensimmäisissä aikuisten SM-kisoissaan tuplamestariksi. Lisäksi hän otti yhden pronssisijan. Kuva: Jaakko Hassi

Oriveden Ponnistuksen maileri Lauri Hassi on ylittänyt 30 vuoden rajapyykin ja osallistui viikonloppuna ensimmäisiin aikuisten SM-kisoihin, jotka pidettiin Mikkelin Urheilupuistossa. Suomen Aikuisurheiluliiton vuosittaiseen päätapahtumaan saavat osallistua 30-95-vuotiaat urheilijat.

Hassin sisäänajo oli suorastaan loistava. Tulokseksi tuli kaksi Suomen mestaruutta ja yksi pronssi kolmelta eri juoksumatkalta.

Ensimmäisen mestaruuden Hassi sai lauantain ensimmäisessä juoksussaan 800 metrillä. Hän johti juoksua startista maaliin jättäen hopealle tulleen Joensuun Katajan Teemu Ruipon neljän sekunnin päähän. Hassin voittoaika oli 1.56,80.

Kaksi tuntia kasin jälkeen hän juoksi 200 metrillä pronssia ajalla 23,39.

Toinen mestaruus ratakierrokselta

Sunnuntaina kisojen päätöspäivän viimeisessä lajissa 400 metrillä Hassi nappasi toisen mestaruuden ajalla 50,95. Hopeamitalisti Helsingin Tarmoa edustava Karim Jaiteh kellotti ajan 51,70.

– 400 metrin kisa oli hyvä. 800 metrillä vedin omalla vedolla lähdöstä maaliin tavoitevauhdilla. Alimatkat olivat valmistautumista Kalevan Kisoihin elokuun lopulla Tampereelle. Siellä 800 metrillä hyvä sijoitus on kauden päätavoitteeni, kertoi Hassi Mikkelin juoksujen jälkeen.

Hassia valmentaa edelleen isä Jaakko Hassi, jonka meriittilista SM-mitalien määrässä kasvoi entisestään.

Rosnell lähellä mitaleita

Oriveden Ponnistuksen toinen aikuisten SM-kisailija Johanna Rosnell (N45) oli kovaonninen sijoitusten suhteen. Tuloksena oli kaksi neljättä sijaa.

Pronssi oli lähimpänä painonheitossa, jossa kolmas sija jäi 19 sentin päähän tuloksella 8,48. Moukarin nelossija tuli tuloksella 24,95. Kiekonheitossa Rosnell oli viides ja keihäässä kuudes, joten hän pääsi kaikissa lajeissaan pistesijoille.

– Mieluisampaa olisi ollut sijoittua mitalisijoille. Tekniikka on parantunut kaikissa lajeissa. Tehoja tarvitaan suorituksiin vielä lisää. Koronarajoitukset estivät saliharjoitukset Tampereella, kertoi Rosnell.

Hänelläkin on vielä edessään kauden pääkisa, heitto-ottelut.

Leave a Comment