Millogin teollisuusrakennuksessa paloi aamulla Juupajoella – vahingot jäivät pieniksi ja palo saatiin sammutettua

paloauto

Henkilövahingoilta vältyttiin. Kuvituskuva.

Millogin suuressa teollisuusrakennuksessa Juupajoen Lylyssä Varikontiellä syttyi tulipalo tänään tiistaina aamulla. Pelastuslaitos hälytettiin paikalle puoli 11 aikaan.

Pelastuslaitos sai paikallistettua ja sammutettua palon. Jälkisammutus- ja raivaustyöt olivat jo puoli kahdentoista aikaan käynnissä.

– Tilanne on hallinnassa, kertoo päivystävä palomestari Pauli Keskinen Pirkanmaan pelastuslaitokselta.

Palon jälkivartiointi on jätetty pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan Puolustusvoimien hoidettavaksi.

Palo johtui kattotulitöistä. Rakennus kärsi pieniä vaurioita, ja henkilövahingoilta vältyttiin. Omaisuusvahingot jäivät vähäisiksi.

– Lähinnä jouduimme vähän purkamaan seiniä ja kattoa, Keskinen kertoo.

Paikan päällä oli sekä pirkanmaalaisia että keskisuomalaisia yksiköitä. Sammutustöissä oli kymmenkunta sammutusautoa, 5 säiliöautoa, nostolava-autoja ja Puolustusvoimien yksiköt teollisuuspalokunnista Lylystä ja Siikakankaalta.

Juttua muokattu 13.7.2021 klo 13:00: Juttuun on lisätty uudet tiedot mm. Puolustusvoimien teollisuuspalokuntien yksiköiden sijainnista ja omaisuusvahingoista. Teollisuusrakennus on korjattu otsikkoon ja juttuun Millogin rakennukseksi. Aiemmin jutussa ja otsikossa luki, että teollisuusrakennus oli Puolustusvoimien.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?