Uusi hirsipäiväkoti Huippu enää viimeisiä listoja ja sisustusta vaille, lapsiakin tulossa noin 50 – katso 360-kuva avarasta monitoimitilasta!

Puolitoistavuotias Venla Liimatainen istui turvallisesti isänsä Jarkko Liimataisen sylissä, kun he toivat Riikka Mattssonille valmiiksi täytetyn palvelusopimuslomakkeen. Tärkein peruste juuri Huipun valintaan oli isän mukaan hyvä sijainti. Ennen päiväkodin avautumista isä ja tytär ehtivät viettää vielä monta kesäviikkoa yhdessä, sillä perheen äiti on jo mennyt töihin. Kuvat: Anne Kotipuro.

Viime maanantai oli mieluisa päivä Pilke päiväkotien asiakkuusjohtaja Riikka Mattssonille ja aluejohtaja Jenni Mäkelälle. Kierros uuden hirsipäiväkodin tiloissa vahvisti, että aikataulussa on pysytty, ja asemalle noussut yksityinen Pilke liikuntapäiväkoti Huippu pääsee ottamaan lapset vastaan 2. elokuuta.

Nyt oli aika tavata vanhempia ja osa lapsistakin ja allekirjoittaa perheiden kanssa palvelusopimukset. Myös päiväkodin johtajana aloittava Riitta Pajunen oli tutustumassa uuteen työpaikkaansa. Henkilöstön rekrytointi on parhaillaan menossa.

Koska päiväkoti on vielä virallisesti työmaata, viimeisiä listoja vailla ja siivousta vasta alettu, tapaamiset oli sovittu Taiston talolle. Mukaansa perheet saivat vähän luettavaa ja lapsille oli varattu omat punaiset reput.

Aluejohtaja Jenni Mäkelä teki koko ajan havaintoja vielä hiukan keskeneräisistä, mutta elokuun alkuun valmistuvista tiloista.

Kun päiväkoti on täydessä käytössä, siellä on tilat kaikkiaan neljälle lapsiryhmälle. Alustavasti on suunniteltu, että kaksi ryhmää olisi yli kolmevuotiaille, yksi alle kolmevuotiaiden ja neljäs joustoryhmä, johon tulisi eri-ikäisiä, esimerkiksi sisaruksia.

– Ryhmäjako varmistuu vasta, kun nähdään, miten nyt tiedossa olevat 50 lasta jakautuvat eri ikäluokkiin, selvittää Riikka Mattsson, joka itse käy paikan päällä ainakin Pilke päiväkotien uudisrakennuksissa. Viimeksi hän oli poikennut vastaavalla asialla Kemijärvellä, ketjun pohjoisimmassa toimipisteessä.

Juuri nyt Pilke päiväkodeilla on yhteensä 173 päiväkotia, mutta kun kesän aikana kaksi niistä siirtyy kunnalle ja 11 tulee lisää, tällä tietoa elokuussa toimii 182 päiväkotia.

Perheille oli varattu kolme tuntia iltapäivästä alkuiltaan käydä tekemässä palvelusopimus kuntoon. Pari ensimmäistä oli jo täyttänytkin lomakkeen valmiiksi, mikä sujuvoitti prosessia.

Tilava kuraeteinen on suunniteltu niin, että pihaleikeissä kenties kastuneet, hiekkaiset ulkovaatteet saadaan suoraan kuivauskaappeihin.

Sijainti ja uudet tilat perheiden mieleen

Yhtä äitiä kiinnosti, onko isot ryhmät jaettu edelleen pienryhmiin. Mattsson ja Mäkelä kertoivat, että ainakin osassa toimintoja tätäkin jakoa tehdään niin, että pienryhmään kuluu seitsemän yli kolmevuotiasta tai neljä alle kolmevuotiasta. Pääasiassa toimitaan omanikäisten kanssa.

Esimerkiksi viskarit (viisivuotiaat) kaipaavat jo kovasti omia juttujaan, muun muassa kynäharjoituksia, ja keskiviikon ilmoittautuneistakin moni kuulemma vartoili upouuteen päiväkotiin pääsyä innoissaan.

Vanhempien puheissa siitä, miksi he olivat hakeneet juuri päiväkoti Huippuun, toistuivat hyvä sijainti ja upouudet tilat, joiden terveellisyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Liikuntapainotusta ei tainnut erityisesti kukaan mainita. Päiväkodin iso pihamaa monine aktiviteetteineen, jotka vielä tässä vaiheessa näkyivät lähinnä pihavaraston seinässä olevassa pohjapiirroksessa, kuitenkin ihastutti kovasti Mäkelää ja Mattssonia.

Orivedentieltä on suora yhteys pihaan polkupyörillä, autoilla lapsia tuovat ajavat Riihitien kautta. Pihalle on rakennettu muun muassa pieni kumpare talvisia liukumäkiä varten.

Avoimet ovet heti ensi tilassa

Yhteydenpitoon kodin ja päiväkodin välillä on oma alustansa.

– Kunnilla on oma Päikky-järjestelmä, meillä Daisy, ja sitä kautta ilmoitetaan varhaiskasvatuksen tarve, Mattsson kertoo.

Pikainen kierros pian valmistuvassa päiväkodissa nosti esiin erikoisuuksiakin. Pikkuruisia vessanpyttyjä ei täällä näy, mutta käsienpesualtaat ovat pienten käyttäjiensä korkeudella. Nuorimpien ryhmän pesutiloissa huomiota kiinnitti myös muovinen ”pömpeli”, jota kutsutaan baby standeriksi. Siinä pienimpien peput pestään ergonomisesti ja turvallisesti niin, että lapsi seisoo kätevällä työskentelykorkeudella.

– Eräs pikkutyttö jossakin oli kotona kertonut käyvänsä joka päivä ”kylpylässä”, ja tarkoittanut juuri tätä, Jenni Mäkelä kertoo.

Tämä on baby stander, jossa seisovan lapsen pepun pesu käy kätevästi ja ergonomisesti. Sitä puuhaa päiväkodissa riittää ainakin pienimpien ryhmissä.

Katossa on mäntykuituiset akustiikkalevyt, joissa ei ole käytetty liimoja, hirsiseinät puolestaan suojataan biopohjaisella vahalla. Lattiatkin ovat akustisesti miellyttävää materiaalia.

Uuden päiväkodin valmistuminen on sen verran harvinaista herkkua, että Huipussakin aivan varmasti järjestetään ensi tilassa avoimet ovet niin lasten perheille kuin kaupungin päättäjillekin.

Katso 360-kuva! Päiväkodin avarassa monitoimitilassa asiakkuusjohtaja Riikka Mattsson (oik.) ja aluejohtaja Jenni Mäkelä (vas.) Pilke päiväkodeista sekä tuleva päiväkodinjohtaja Riitta Pajunen.

Leave a Comment