Lauantaina vietetään Avoimet kylät -päivää – mukana tapahtumassa on ainakin Länkipohja ja kolme kohdetta Orivedeltä

Lauantaina vietettävässä Avoimet kylät -päivässä on mukana ainakin neljä lähialueen kohdetta.

Vaikka tapahtuma järjestetään tänä vuonna pääasiassa verkossa, järjestetään esimerkiksi Orivedellä perinteisiä ulkoilmatapahtumia.

Siitamassa Kylätalo Jukolassa on myynnissä aitoa siitamalaista pitsaa. Tarjolla on myös vegaaninen ja gluteiiniton vaihtoehto. Lisäksi luvassa on mukavaa oheisohjelmaa koko perheelle.

Eräjärvellä ovat Taidemyllyn taidenäyttely ja Myllykahvila ovat avoinna yleisölle. Tutustumiskohteena on myös Vihasjärven Kyläpuisto Järvenpääntien ja Laurilantien kulmauksessa.

Järvenpään ja Vihasjärven alueelta Avoimet kylät -kohde on myös 115-vuotias Vihasjärven kansakoulu, jossa voi käydä kokemassa vanhan kyläkoulun tunnelmaa. Koululla on avoinna myös Kahvila ChefBug ja minimyymälä.

Keski-Suomen puolelta tapahtumassa on mukana Länkipohjan kylä.

Tapahtumapäivänä kylät ja kunnat julkaisevat erilaista sisältöä omilla kanavillaan, kuten kotisivuillaan tai Facebookissa. Tapahtumaan ilmoittautuneet tahot ovat intoutuneet tekemään muun muassa videoita, digitarinoita ja kuvagallerioita.

Päivän isompana tavoitteena on digiosaamisen vahvistaminen ja kylien yhteisen näkyvyyden hyödyntäminen lähimatkailubuumin keskellä.

Suomen kaikki tapahtumassa mukana olevat kohteet löytyvät Avoimet kylät -sivustolta. Kylien linkit sisältävä kartta julkaistaan lauantaiaamuna. Kartalla kerrotaan, mitä kylä julkaisee tai mitä kylällä tapahtuu.

Päivässä mukana olevista pirkanmaalaisista live-tapahtumista tiedot on julkistettu jo ennakolta Pirkan Kylien sivuilla.

Avoimet Kylät -teemoina ovat tänä vuonna erityisesti maallemuutto ja lähimatkailu. Tavoitteena on saada kylien kiinnostavat lähimatkailukohteet parrasvaloihin ja tuoda uusia käyntikohteita matkailijoiden tietoisuuteen.

Ensimmäistä kertaa myös kunnat otetaan tapahtumaan mukaan. Kunnat voivat markkinoida esimerkiksi kylien vetovoimatekijöitä sekä asuinalueita ja vapaita tontteja mahdollisille maallemuuttajille.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?