Salama iski hakkuualueelle – ohikulkija osui paikalle ja teki alkusammutuksen

Pelastuslaitos sai hälytyksen Juupajoelle Hakolantien lähimaastoon maanantaina illansuussa. Salama oli iskenyt hakkuualueelle ja sytyttänyt tulipalon.

Ohikulkija havaitsi palon jo alkuvaiheessa, ja hän teki onnistuneesti alkusammutuksen. Paikalle saapui kaksi pelastuslaitoksen yksikköä, jotka varmistivat sammutuksen ja kastelivat alueen. Palo rajoittui noin aarin kokoiselle alueelle.

Pirkanmaan Pelastuslaitoksen taholta muistutetaan, että maasto on nyt maakunnassa laajalti kuivaa ja herkkää syttymään. Pirkanmaalla on voimassa metsäpalovaroitus.

– Maastopaloja on ollut viime aikoina jonkin verran, mutta ei mitenkään ylettömiä määriä. Se on tärkeää muistaa, että avotulen teko on metsäpalovaroituksen aikana kielletty, eikä tähän ole sovellettavissa mitään poikkeuksia, päivystävä palomestari Tiia Turunen korostaa.

Leave a Comment