”Puolue oli selvillä, henkilön ratkaisi vaalikone” – yksi nettikyselyyn vastanneista toivoi, että ehdokkaat oikeasti vaivautuisivat vastaamaan vaalikoneen kysymyksiin

Oriveden Sanomien nettikyselyyn vastanneista 67 prosenttia on käyttänyt vaalikoneita kuntavaalien äänestyspäätöksensä tukena. Loppuosa eli 33 prosenttia vastaajista ei pitänyt vaalikoneita tärkeinä äänestyspäätöksensä kannalta.

Kyselyyn vastanneiden mukaan vaalikoneesta on ollut apua tilanteessa, kun puolueen sisältä on pitänyt löytää sopiva ehdokas.

– Puolue oli selvillä, henkilön ratkaisi vaalikone, kertoo yksi vastaajista.

– Puolue on aina ollut sama, mutta emmin kahden henkilön välillä. Vaalikone auttoi valinnassa, sanoo toinen vastaaja.

Yksi kyselyyn vastanneista harmittelee, kun moni ehdokas on jättänyt hyödyntämättä näkyvyyden muun muassa Oriveden Sanomien vaalikoneessa.

Lue lisää: Oriveden Sanomien vaalikoneessa on vierailtu yli 1 500 kertaa

Tilanne on huono hänen mielestään etenkin Juupajoella, jossa keskustan ehdokkaat lähes loistavat poissaolollaan, kun taas kokoomuksen ehdokkaista suurin osa on käynyt vastaamassa vaalikoneen kysymyksiin.

Vastaaja myös kertoo, että hän on jättänyt muut kuin Oriveden Sanomien vaalikoneen omaan arvoonsa tuloksineen, sillä muissa vaalikoneissa on hänen mielestään hiukan liian yleismaailmallisia kyselyitä.

– Olisi hyvä, kun ehdokkaat vaivautuisivat vastailemaan vaalikoneen kysymyksiin. Silloin tietäisi, mitä ehdokas oikeesti ajattelee. Pelkkä mukava naapurin emäntä tai isäntä ei riitä perusteeksi ääntä antaessa, hän sanoo.

Yksi vastaajista kertoo, että hän ei vaalikonetta tarvinnut, koska hyväksi havaittu ehdokas oli jo tiedossa.

– Hän uskaltaa esittää terveet näkemyksensä johtavassakin tehtävässä. Vaalikoneet antavat suuntaa, mutta ovat enempi viihdettä, hän kirjoittaa vastauksensa perusteluissa.

Oriveden Sanomien vaalikone löytyy täältä: Vaalikone

Kyselyyn saatiin 15 vastausta, joista kymmenen oli käyttänyt vaalikonetta äänestyspäätöksensä tukena ja viisi ei. Kyselyn vastaukset on poimittu maanantaina 7. kesäkuuta kello 7.30.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?