Oriveden uimahalli avautuu kaikille käyttäjille – nuorisotilojen avoin toiminta jää sen sijaan jo kesätauolle

Pirkanmaan alueellisen pandemiaohjausryhmän tiistaiset koronalinjaukset huomioidaan myös Orivedellä.

Lue lisää: Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä: Nuorisotilat voidaan avata, samoin uimahallit kunhan asiakasmäärä on rajoitettu

Oriveden uimahalli avautuu kaikille käyttäjille maanantaina. Uimahalli on avoinna joka päivä ennen 20. kesäkuuta alkavaa kesäsulkua.

Pandemiaohjausryhmän ohjeistuksen mukaisesti asiakasmäärä rajataan puoleen normaalista eli puolet pukukaapeista on käytössä.

Uimahallin kesäsulku kestää 8. elokuuta saakka. Kyseessä on vuosittain tarvittava huoltotauko, jonka aikana altaat tyhjennetään ja huolletaan. Uimahallissa tehdään kesän mittaan mahdollisesti myös korjauksia.

– Oriveden uimahalli ei ole ollut talven ja kevään aikana missään vaiheessa kokonaan pois käytöstä, vaan halli on ollut avoinna koululaisryhmille ja uimakouluille. Sen vuoksi huoltotauko osuu tänäkin vuonna kesäajalle, Oriveden kaupungin tiedotteessa todetaan.

Nuorisotilojen avointa toimintaa ei enää aloiteta

Pandemiaohjausryhmä myös linjasi, että nuorisotilat voidaan avata.

Orivedellä pnuorisotalotoiminnan kevätkauden päättäjäiset pidetään 27. toukokuuta, joten nuorisotilojen avointa toimintaa ei käynnistetä enää ennen kesälomia. Sen sijaan nuorisotyöntekijät jalkautuvat kesän aikana nuorten ajanviettopaikoille.

Vapautuksen sai myös vuonna 2002 ja sitä myöhemmin syntyneiden lasten ja nuorten sisäliikunnan. Lapset ja nuoret voivat nyt harjoitella sisätiloissa ilman turvavälejä ja ryhmäkokorajoitusta sekä osallistua kilpailuihin, turnauksiin ja harjoitteluleireille.

Kilpailujen yleisömäärissä tulee noudattaa voimassa olevaa Avin kokoontumisrajoitusta.

Sosiaali- ja terveysministeriö päivittää tämän viikon aikana hybridistrategiaansa. Odotettavissa on linjauksia erityisesti yleisötilaisuuksien järjestämisestä kesän aikana. Pirkanmaan koronanyrkki kokoontuu tällä viikolla uudelleen perjantaina ja tiedottaa sen jälkeen Pirkanmaan alueen linjauksista.

Myös Oriveden valmiusjohtoryhmä kokoontuu perjantaina.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?