
Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 26. kesäkuuta. Kuva: Juha Jäntti
Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona.
Orivedellä kaupungin yleisenä ennakkoäänestyspaikkana toimii Oriveden pääkirjasto ja Juupajoella kunnanvirasto.
Yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kuka tahansa äänioikeutettu voi käydä äänestämässä riippumatta siitä, missä kunnassa hän asuu.
Orivedellä ennakkoäänestyspaikka on arkisin avoinna iltaseitsemään ja viikonloppuisin neljään. Kahtena viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä ovat ovat avoinna iltakahdeksaan.
Juupajoella ennakkoäänestyspaikka on arkisin avoinna viiteen ja viikonloppuisin neljään.
Kuntavaalien ennakkoäänestys päättyy 8. kesäkuuta. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13. kesäkuuta.
Orivedellä myös äänestysbussi
Orivedellä ennakkoon voi äänestää myös äänestysbussissa. Se kiertää lauantaina 29. toukokuuta Oriveden kylillä.
Bussi pysähtyy päivän aikana Karpinlahden koululla, Västilän Voimantalolla, Talviaisten kylätalolla sekä Hirsilän koululla.
Äänestysbussi toimii neljänä päivänä ennakkoäänestyspaikkana myös Oriveden kaupungintalon pihalla.
Kotiäänestyksestä on ilmoitettava etukäteen
Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan omassa kotikunnassaan. Myös tartuntatautilääkärin määräämässä karanteenissa olevat voivat pyytää kotiäänestystä.
Ennakkoon kotona äänestävien on ilmoitettava asiasta keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 1. kesäkuuta.
Orivedellä ilmoituksen voi jättää kirjallisesti osoitteella Oriveden kaupungin keskusvaalilautakunta, Keskustie 23, 35300 Orivesi tai puhelimitse numeroon 050 439 6034.
Juupajoella keskusvaalilautakunnan osoite on Juupajoen kunnanvirasto, Koskitie 50, 35500 Korkeakoski. Kirjallista ilmoitusta varten kunnanvirastolta on saatavissa lomakkeita.
Turvallisuus otetaan huomioon
Oriveden kaupunki tiedottaa, että äänestäjien ja vaalivirkailijoiden turvallisuus huomioidaan monin tavoin sekä ennakkoäänestyksessä että varsinaisena vaalipäivänä. Riskiryhmiin kuuluvat ja omaehtoisessa karanteenissa olevat voivat turvallisesti äänestää äänestyspaikalla.
− Keskusvaalilautakunta toivoo, että ensimmäinen aukiolotunti äänestyspaikoissa varataan riskiryhmille äänestysbussin kyläkierrosta lukuun ottamatta, keskusvaalilautakunnan sihteeri Helena Lappi toteaa.
Äänestyspaikoilla noudatetaan voimassa olevia ohjeita ja suosituksia. Äänestäjille on tarjolla käsidesiä ja maskeja. Jokainen äänestäjä saa oman kynän äänestysmerkinnän tekemiseen. Vaalitoimitsijat valvovat äänestäjien turvavälien noudattamista.
− Toivomme, että äänestäjät välttävät ruuhkien ja jonojen muodostumista, Lappi sanoo.
Tartuntatautilääkärin määräämässä karanteenissa olevat henkilöt eivät voi tulla sisälle ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle. Karanteenissa oleva voi äänestää ennakkoon pyytämällä kotiäänestystä.
– Varsinaisena vaalipäivänä lääkärin määräämässä karanteenissa olevien tulee ottaa yhteyttä keskusvaalilautakunnan sihteeriin tai äänestäjän oman äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajaan, jolloin voidaan sopia äänestyksen käytännön toteuttamisesta, Oriveden kaupungin tiedotteessa ohjeistetaan.
Viimeisimmät kommentit