Jyri Turpeinen haluaa Oriveden apatian tilalle energiaa – ”Sanon sen nyt suoraan, että tässä kylässä on ihan oikeasti munaa”

Jyri Turpeinen
Jyri Turpeinen on kotiutunut Orivedelle hyvin. Sen hän myöntää, että naisvaltaisella alalla työskentelevänä hänestä olisi mukava tutustua myös orivesiläisiin miehiin. – Jääkiekkoa en lähde pelaamaan. Mutta jos olisi joku kunnottomien miesten ryhmä, niin sinne voisin lähteä. Sellaisessa voisi tutustua uusiin ihmisiin, samoin kuin paikkakuntaan. Se voisi myös auttaa uusia asukkaita juurtumaan paikkakunnalle. Kuva: Jaana Ala-Lahti

Viime vuoden helmikuussa Orivedelle muuttanut Jyri Turpeinen sanoo sen ihan suoraan: Orivesi on sellainen kylä, jossa on ihan oikeasti munaa. Johtopäätös on syntynyt vuoden aikana monien yllättymisten kautta.

– Orivedellä on sellaisia elementtejä, joiden olemassaolosta en ole tiennyt, vaikka olen asunut lähiseudulla.

Turpeinen asui pikkupoikana perheineen 15 vuotta Längelmäellä. Sieltä kauppareissut tehtiin Oriveden suuntaan. Kun perhe muutti takaisin Vilppulaan, loppuivat myös ostosreissut Orivedelle.

Orivedelle Turpeinen muutti Ruovedeltä, mutta Vilppulassa hänen sydämensä on sykkinyt kaikkein pisimpään. Vilppulassa hän on myös syntynyt ja siellä hän aloitti uransa kunnallisissa luottamustehtävissä. Vilppulan valtuustossa hän oli kauden 2005–2008.

Nyt Turpeinen tavoittelee paikkaa Oriveden kaupunginvaltuustoon. Puoluekanta on sama kuin aiemmin, verenperintönä tullut SDP.

– Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja uskon siihen, että asioihin voi vaikuttaa. Kipinä näihin asioihin jäi Mänttä-Vilppulasta.

Ennusteet povaavat hyvää

Mänttä-Vilppulaa Turpeinen käyttää myös verrokkikuntana, kun hän mietti, millaisia mahdollisuuksia Orivedellä on menestyä. Kunnat ovat asukasluvuiltaan suurin piirtein samansuuruisia. Turpeinen näkee, että menestymisen mahdollisuuksia on vain toisella.

– Orivedellä on positiivista energiaa, mutta jotenkin se hautautuu apatian alle. Maantieteellinen sijainti, rautatieyhteydet ja ysitie ovat Orivedelle selkeitä etuja. Ulkopaikkakuntalaisena näen, että potentiaalia on, mutta nyt se pitää vielä saada ulos.

Vertaaminen Mänttä-Vilppulaan myös auttaa. Vaikka taidekaupunki on nyt kovassa huudossa, eivät luvut Turpeisen mukaan kerro samaa tarinaa.

– Mänttä-Vilppulan asukasluku on lähes puolittunut 35 vuodessa, Orivedellä tilanne on pysynyt aika lailla samalla tasolla. Väestökeskuksen ennusteiden mukaan Mänttä-Vilppulassa laskusuunta myös jatkuisi ja Orivedelle povataan jopa kasvua.

Sen hän myöntää, että vertailu toiseen suuntaan ei ole yhtä mairittelevaa. Yhtenä Tampereen kehyskuntana Orivesi ei ole päässyt samaan imuun mukaan kuin esimerkiksi Kangasala.

Pro Orivesi -henki esiin

Turpeinen toivoo, että kunnan asukkaat voisivat olla vahvemmin mukana päättämässä asuinkuntansa asioista. Hyvä tapa siihen voisi hänen mukaansa olla yleisten keskustelutilaisuuksien järjestäminen.

– Vuorovaikutusta olisi oltava enemmän kuntalaisten, yrittäjien ja päättäjien välillä. Sellaista kaikkien rajojen yli menevää Pro Orivesi -henkeä minä kaipaan.

Osallistamista ja keskustelua Turpeinen pitää tärkeänä, koska kaikki viisaus ei hänen mukaansa asu yhden valtuutetun päässä. Kun ajatuksia jaetaan ja jalostetaan, voi niistä kehittyä jotain suurta.

– Samalla humpan askeleella on edetty pitkän aikaa. Nyt askelia on muutettava ja ryhdyttävä ajattelemaan rohkeasti. Kun jotain keksitään, niin sitä viedään yhdessä eteenpäin ja siihen uskotaan. Ei kaikkea pitäisi surkutella jo ennalta epäonnistumaan.

Turpeinen myös toivoo, että Orivedellä pystyttäisiin tekemään päätöksiä nopeasti. Tarvetta hän näkee siihen erityisesti elinkeinoelämän puolella.

– Ihmiset turtuu hitaaseen päätöksentekoon. Ei yrittäjä voi jäädä pitkäksi aikaa odottamaan tontteihin tai halleihin liittyviä ratkaisuja.

Uudelle alalle aikuisena

Turpeinen työskentelee Tähtiniemen vanhainkodissa lähihoitajana. Hän ennätti tehdä teollisuusalan töitä yli 20 vuotta, kunnes kouluttautui hoitoalalle.

– Saunan lauteilla mietin, että mitä tekisin, kun teollisuusmaalarin työpaikka meni alta. Totesin, että kun olen tytärtäni hoitanut hänen ollessaan pieni, niin enköhän minä osaa vanhuksiakin hoitaa. Nyt olen niitä töitä tehnyt 13 vuotta. Olen tykännyt työstä ja tällä alalla aion jatkaa.

Turpeisen tytär on ollut samaa mieltä. Hän on painattanut isälleen t-paidan, jossa todetaan, että ”Meidän iskä hoitaa teidänkin mummot”.

Tähtiniemi on mummomagneetiksi itseään kutsuvalle Turpeiselle 11. hoitoalan työpaikka. Hän kehuu vanhainkotia työuransa parhaaksi työpaikaksi.

– Olen ollut siellä toista vuotta töissä ja olen yhä edelleen ihan liekeissä. Siellä on hyvä porukka ja vanhukset saavat hyvää hoitoa.

Leave a Comment