Pandemiaohjausryhmä: Aikuiset voivat harrastaa vapaammin ulkona, koulujen juhlatilaisuuksiin palataan ensi viikolla

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että aikuisten joukkuelajeja voi ulkona harrastaa väljemmin eikä esimerkiksi joukkuepeleissä tarvitse noudattaa turvavälejä. Myös turnaukset ovat mahdollisia.

Lisäksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tiedotteessa todetaan, että ohjausryhmän mukaan maauimala voidaan Pirkanmaalla avata kaikille rajoitetulla yleisömäärällä. Uimahalleissa on myös mahdollista käynnistää vauvauinnit ja lasten uimakoulut.

Ensi viikolla ohjausryhmä tarkastelee  laajemmin, voiko aikuisten harrastustoimintaa sisätiloissa vapauttaa. Se edellyttää, että koronatilanteessa ollaan päästy alueella perustasolle.

Kansalais- ja työväenopistojen kesäkurssit ovat mahdollisia kesäkuussa, jos epidemiatilanne jatkuu suotuisana. Koulujen juhlatilaisuuksia ja nuorisotilojen kesätoimintaa käsitellään niin ikään ensi viikolla.

Pandemiaohjausryhmä myös muistutti työikäisille, että Suomessa on yhä voimassa valtakunnallinen etätyösuositus kesäkuun loppuun asti.

Tartuntojen määrä on laskussa

Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 67 uutta tartuntaa. Se on 17 vähemmän kuin edellisellä viikolla. Tartunnoista pystyttiin selvittämään 56 tartunnan lähde.

Kaikkiaan 26 tartuntaa voidaan luokitella perheiden sisäisiksi tartunnoiksi. Ystävien ja tuttavien tapaamisista tuli kahdeksan tartuntaa. Viideltä eri työpaikalta kertyi kahdeksan tartuntaa.

Kolmesta eri alakoulusta saatiin neljä tartuntaa ja päiväkodissa todettiin yksi tartunta. Vapaa-ajan harrastuksista tuli kaksi tartuntaa. Ulkomailta tuli viime viikolla kuusi tartuntaa.

Pirkanmaalaisista 36 prosenttia on saanut ensimmäisen koronarokotuksen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?