Unelmien koti järven rannalla laittoi suunnitelmat uusiksi – ja sai tuoreen orivesiläisen mukaan vaalitaistoon

Miia Nippala
Savossa syntynyt ja kasvanut Miia Nippala on asunut perheensä kanssa Orivedellä reilun vuoden. – Luulin, että minulla olisi ollut enemmänkin ikävä Savon seutua, mutta ei ole ollut. Olen viihtynyt täällä todella hyvin, hän sanoo. Kuva: Eveliina Kälviäinen

Kaunis koti Längelmäveden rannalla, muuta siihen ei tarvittu, että Miia Nippala perheineen päätti muuttaa Orivedelle viime vuoden helmikuussa.

Sattumalla oli totisesti sormensa pelissä, että Nippala päätyi asumaan järvimaisemilla varustettua sinistä omakotitaloa Suomaseman perukoilla.

Orivesi ei kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiin, vaan Kangasalan Ruutanassa asunut uusioperhe kaavaili muuttoa lähemmäs Tamperetta.

– Katselimme ja harkitsimme monia taloja Lempäälän suunnalta. Missään vaiheessa Orivesi ei noussut vaihtoehtona esiin. Paikkakunta tuntui jotenkin kaukaiselta. Yhtenä päivänä sitten surffasin Oikotiellä, ja tämä talo oli siellä listattuna ensimmäisenä. Tulimme katsomaan paikkaa ja ihastuimme välittömästi, Nippala kertoo.

Kaksi asiaa yhdellä kertaa

Nykyisessä unelmakodissa yhdistyvät mökkielämä ja omakotiasuminen.

Pihapiirin välittömästä läheisyydestä löytyy Nippalan kaipaamaa luontoa ja rauhaa, mikä tasapainottaaa päivätyötä Kissanmaan perhetukikeskuksen johtajana Tampereella.

– Arkipäivisin puolituntisen ajomatkan aikana kotiin tuntuu, että pääsen tässä ympäristössä kunnolla irtautumaan töistä.

Orivesi onkin osoittautunut mainioksi asuinpaikaksi Nippalalle, joka rakastaa luonnossa liikkumista. Pukalan retkeilyalueen löytyminen olikin hänelle mahtava yllätys.

– Tavoitteenani on kiertää kaikki Suomen kansallipuistot. Vielä on vasta kymmenkunta käytynä, hän mainitsee.

Luonnossa kulkemisen ohella lenkkeily, liikunta kaikissa eri muodoissa sekä runojen rustaaminen ovat Nippalan mukaan parhaita keinoja pään nollaamiseen vapaa-ajalla.

Lisäksi hän nauttii musiikin ja äänikirjojen kuuntelusta, valokuvaamisesta sekä tunnustautuu intohimoiseksi penkkiurheilijaksi varsinkin jääkiekon osalta.

Miia Nippala
Sininen omakotitalo järven rannalla hurmasi ja houkutteli Miia Nippalan muuttamaan Orivedelle. Kuntavaaliehdokkaaksi lähteneen Nippalan mielestä järvenrantatontteja voisi hyödyntää enemmänkin kaupungin markkinoinnissa. Kuva Eveliina Kälviäinen

Hieno paikkakunta tarvitsee rohkeaa markkinointia

Tuoreen orivesiläisen vapaa-ajan kalenteri on kevään aikana saanut uuden lisäyksen vaalityöstä Nippalan asetuttua ehdolle Oriveden Kokoomuksen riveihin.

Kuopiossa asuessaan politiikasta kiinnostunutta naista houkuteltiin parikin kertaa ehdokkaaksi, mutta kuntapolitiikka ei kuitenkaan istunut silloiseen elämäntilanteeseen.

– Politiikka on aina kiehtonut minua, vaikka olenkin pitänyt innostusta pinnan alla. Ymmärrän, että se on haaste, että olen uusi kuntalainen eikä minua vielä kovinkaan paljon tunneta. Olen kuitenkin täysillä mukana ja intoa täynnä. Vaikka olemme vasta vuoden asuneet Orivedellä, niin olemme viihtyneet hyvin ja tulleet tänne jäädäksemme, hän toteaa.

Omaksi vahvuudekseen Nippala nimeää aurinkoisen asenteen ja rohkeuden tarttua asioihin ja kehittää niitä myönteisellä otteella.

Uskallusta ja uusia ideoita hän kaipaisi erityisesti Oriveden seudun markkinointiin ja elinvoiman lisäämiseen.

– Toivoisin, että Oriveden asemaa nostettaisiin ja markkinoitaisiin rohkeammin sitä, mitä kaikkea hienoa meillä täällä on. Tämä on hieno paikkakunta, mutta markkinointia tarvitaan, että muuttotappio saadaan käännettyä nousujohteiseksi. Mielestäni järvenranta-asumisen mahdollisuuksia pitäisi hyödyntää ja tuoda näkyvämmin esiin. Se voisi olla yksi houkutustekijä, kun ihmiset ovat korona-aikana paljon pysytelleet kodeissaan etätöissä, Nippala miettii.

Kulttuuritalo olisi plussaa

Hänen mielestään piristysruisketta kaipasivat myös Oriveden keskusta sekä aseman seutu, joka on tällä hetkellä melko autio.

– Lisäksi olen itse kaivannut keskustaan jonkinlaista kulttuuri- tai monitoimitaloa, joka toimisi orivesiläisten yhteisenä kohtaamispaikkana. Ja kyllähän tänne uusia yrittäjiä kaivataan lisää. Jos ei ole yrittäjiä eikä töitä tarjolla, niin ei tänne ihmisiäkään muuta, Nippala lisää.

Ennen kaikkea hän toivoisi ihmisten kiinnittävän huomiota omaan tekemiseen ja asenteeseen omaa kotipaikkakuntaa kohtaan.

– Ymmärrän, että kaikkea ei voi saada kerralla, mutta jostain pitää aloittaa.  Mielestäni meillä pitäisi olla uskoa omaan tekemiseen ja siihen, että Orivesi kehittyy ja tänne saadaan uusia asukkaita.

Leave a Comment