Työntekijät taltuttivat purupalon – vahingot jäivät vähäisiksi

Pelastuslaitos sai hälytyksen Juupajoen Korkeakoskella sijaitsevaan pieneen höyläämöön torstai-iltana. Höyläämössä oli syttynyt tulipalo.

Palo syttyi purupuhaltimessa, joka sijaitsee höyläämörakennuksen ulkopuolella. Tuli levisi myös läheiseen purukasaan.

Höyläämön työntekijät onnistuivat sammuttamaan palon heti alkuunsa, jo ennen palokunnan tuloa paikalle. Pelastuslaitoksen väki tarkisti tilanteen ja huolehti jälkivartioinnin järjestämisestä. Riskinä oli, että palo saattaisi kyteä vielä puruissa.

Palo aiheutti vain vähäisiä vahinkoja.

Leave a Comment