Avi: Kokoontumisrajoitukset jatkuvat, raja on toukokuussa kymmenen henkilöä

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kertoo jatkavansa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista  toukokuussa. Rajoituksen jatkamiseen aluehallintovirasto päätyi saamiensa selvitysten ja kokonaisharkinnan perusteella.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella sekä Punkalaitumen kunnassa osallistujamäärä rajoitetaan kymmeneen henkilöön. Määräys on voimassa 16. toukokuuta saakka.

Aluehallintovirasto teki maaliskuun loppupuolella päätöksen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämisestä alueellaan. Vielä huhtikuun loppuun saakka Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella osallistujamäärä on rajoitettu kuuteen henkilöön.

Tapahtumia voi järjestää sallitulla osallistujamäärällä, jos ne pystytään järjestämään terveysturvallisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä ja päätöksessä mainittuja edellytyksiä noudattaen.

Tiedotteessaan aluehallintovirasto kuitenkin painokkaasti suosittelee, että turhia lähikontakteja jaksettaisiin edelleen sinnikkäästi välttää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?