Päivämäärät vaihtuivat, äänestyspaikat pysyivät entisellään

Kuntavaaleissa äänestetään jo aiemmin päätetyillä äänestyspaikoilla, mutta uudella aikataululla. Kuva: Juha Jäntti

Oriveden kaupunginhallitus teki uuden päätöksen tulevien kuntavaalien äänestyspaikoista. Uusi päätös oli tarpeen, koska vaalien ajankohta siirtyi huhtikuulta kesäkuulle.

Aiemman päätöksen mukaiset äänestyspaikat säilyvät ennallaan. Vain päivämäärät menivät nyt uusiksi.

Ennakkoäänestyspaikkana on edelleen Oriveden pääkirjasto. Kaikki kirjastopalvelut keskeytetään ennakkoäänestyksen ajaksi. Tämän vuoksi kirjastopalvelut ovat suljettuina ennakkoäänestyksestä vaalipäivään saakka eli 25.5.–13.6.

Koronatilanteen vuoksi ennakkoäänestykseen liittyy erityisjärjestelyjä. Vaalitoimitsijoita tarvitaan tavallista enemmän esimerkiksi ohjaamaan äänestäjien jonoja ja huolehtimaan turvaväleistä.

Ennakkoäänestysaikaa on lähes kaksi viikkoa. Myös äänestyspaikan pitkillä päivittäisillä aukioloilla tavoitellaan sitä, että ruuhkia syntyy mahdollisimman vähän.

Ennakkoäänestysbussi kiertää lauantaina 29. toukokuuta Karpissa, Västilässä, Talviaisissa ja Hirsilässä. Kiertävän äänestysbussin pysähdyspaikoista kellonaikoineen tiedotetaan erikseen, koska äänestäjille postitettavan ilmoituskortin liitteessä ei mainita erikseen pysähdyspaikkoja.

Ennakkoäänestyspaikka on avoinna Oriveden kirjastossa 26.5–8.6. Äänestyspaikka on avoinna arkipäisivin kello 9–19 ja viikonloppuisin kello 10–16. Kahtena viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä aukioloaika on kello 9–20.

Ennakkoäänestysbussin pysähdyspaikat ovat Karpinlahden koulu, Västilän Voimantalo, Talviaisten kylätalo ja Hirsilän koulu.

Ennakkoäänestyspaikkoina toimivat lisäksi terveyskeskuksen vuodeosasto, Tähtiniemikoti, Oriveden Palvelutalo, Hoivakoti Ruusukuja ja Hoivakoti Särkänkoti.

Varsinaisena vaalipäivänä 13. kesäkuuta äänestyspaikkoina toimivat kaupungintalo, Rovastinkankaan koulu ja Eräjärven koulu.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?