”Kyllä se paljo toisellaisempaa oli ennen kuin nykyään ennään. Nuoremmakkin saisivat tiätää vanhoista tavoista.”
Paastoviikot olivat surun aikaa. Silloin käytiin tavallista useammin kirkossa ja pukeuduttiin tummiin, mutta pääsiäinen oli ilon juhla. Kielentutkimuksen mukaan pääsiäinen lienee alun perin merkinnyt paastosta pääsemistä ja Kristuksen pääsemistä pois haudasta.
Pääsiäinen on ollut suomalaisille kirkollinen juhlapäivä, johon ovat liittyneet omat iloiset tapansa. ”Oli kaksi- ja neliaisaisia keinuja. Ja oli sellaisia keinuujia, jokka uskalsi heittää ympäri”, kertoi isäntä Juho Mäkelä (75-vuotias), joka asuu vaimonsa Hanna Mäkelän (74-vuotias) kanssa Eräjärven Hietalahdessa. Heidän nuoruutensa pääsiäispäivien viettoon kuului hypätä hypinlautaa ja keinua. Nuoret hyppivät ja keinuivat heti ensimmäisenä pääsiäispäivänä, kun kirkosta oli tultu, ja toisena pääsiäispäivänä oli myös vanhempien vuoro.
”Minun kotonani, kun isä oli oli puuseppä, oli kelakeinu riihen sivustassa. Siinä oli kelat ronkkelien päissä ja keinussa pysy istuma-asennossa koko ympärimenon ajan. Kerran sattu niin, että vanhempi sisareni meinas kualla, kun huivi kiärty kelan ympäri. Ja heti keinu hävitettiin”, muisteli Mäkelän emäntä.
Hypinlaudan hyppääminen saattoi hauskuutensa lisäksi olla myös vaarallista. Vahinkojen estämiseksi levitettiin kuusenhakoja laudan alle. Näin tehtiin isännän kotona.
”Hypittiin talojakin. Nimettiin ittellemme talo, jossa oli kaks pytinkiä. Jos toinen jalka putos ja toinen jäi, niin meni toinen pytinki. Jos tykkänään putos, meni molemmat. Toiselta otettiin taloja, kun toisen jallaat ei pysyny laulalla.”
Pääsiäistiistaina ja -keskiviikkona pidettiin vielä pyhää. Näillä päivillä oli omat nimityksensäkin: keskespyhä ja viimespyhä. Talon palvelijoilla oli pyhä, ja lapsilla oli koulusta lomaa. ”Pääsiäisen aikaan oli holskekeliä, silloin oli aikaa. Ja joka talossa oli enemmän väkee, oli aikaa hypillautaa hyppiä ja keinua. Siittä alkaa olla nelisenkymmentä vuotta, kun keinupelit ja hypillaulat jäi pikku hiljaa pääsiäisen vietosta pois”, muisteli Mäkelän isäntä.
Vaimoväki varustautui pääsiäiseen ajossa. Palmusunnuntaina kerättiin jo pääsiäisen koristeeksi pajunkissoja, ja koivun oksiakin oli tuotu lämpimään. Kuitenkin varsinainen vaimoväen puuha keskittyi ruoan valmistukseen. ”Pääsiäisviikolla sahtia tehtiin jo alkuviikosta. Puoliviikon maissa keitettiin mämmiä. Se keitettiin kiirastorstain aattona, ja seuraavana päivänä se kypsennettiin hiljaisessa uunillämmössä makkeeks. Pääsiäisaattona tehtiin laatikoita, lanttulaatikkoo ja perunalaatikkoo. Rusinasoppa keitettiin aattona, ja riisipuuroakin. Mämmiä riitti pyhät. Sahtia tehtiin pari tynnyriä, ja se kesti melkein kuukaulen, kun se viileessä pilettiin.”
Lisäksi oli emännän nuoruudessa sellainen tapa, että niille ihmisille vietiin pari tuokkosta mämmiä, jotka eivät sitä pystyneet hankkimaan tai valmistamaan.
Vanhat ihmiset uskoivat täydesti taikoihin vielä viitisenkymmentä vuotta sitten. Siivouksetkin piti tehdä tiettynä kuun päivänä. ”Pääsiäistrullit leikkeli lehmän häntiä ja nahkaa. Ja uskottiin, että saalaan tällai pahhaa aikaseks, muttei siittä mittään saatu.” Mäkelän emäntä ja isäntä eivät enää perustaneet uskoaan taikoihin.
Armi Lahtinen
Juttu on julkaistu Oriveden Sanomissa 8.4.1971. Se julkaistaan uudestaan juuri sellaisena kuin se on 50 vuotta sitten lehdessä ollut.
