Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt perjantaina 26. maaliskuuta tartuntatautilain mukaisen päätöksen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämisestä alueellaan. Päätös kokoontumisrajoituksista on voimassa 1.4.–30.4.2021.
Tämän lisäksi aluehallintovirasto jatkaa tartuntatautilain mukaista määräystä turvavälien tosiasiallisesta säilyttämisestä asiakas- ja toimitiloissa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Päätös turvavälien tosiasiallisesta varmistamisesta on voimassa ajalla 1.4.-18.4.2021.
Vaikka avi kieltää tilaisuuksien ja kokousten järjestämisen, on kiellossa lievennys.
Tapahtumia voi nimittäin järjestää sallitulla osallistujamäärällä, jos ne pystytään järjestämään terveysturvallisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä noudattaen.
Pirkanmaalla osallistujamäärä on rajoitettu kuuteen henkilöön.
Tiedotteessaa aluehallintovirasto kuitenkin painokkaasti suosittelee, että turhia lähikontakteja jaksettaisiin edelleen sinnikkäästi välttää.
Turvavälit taattava edelleen Pirkanmaalla asiakas- ja toimitiloissa
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueen toimijoiden on myös varmistettava yleisölle avoimissa tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää.
Päätös koskee yksityisiä yhteisöjä, säätiöitä ja muita oikeushenkilöitä, yksityisiä elinkeinoharjoittajia, kuntia ja kuntayhtymiä, uskonnollisia yhdyskuntia ja julkisoikeudellisia laitoksia.
Päätös koskee toimijoiden sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun. Lisäksi päätös koskee rajattuja ulkotiloja, joita käytetään samanaikaiseen yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle suunnattuun tarkoitukseen ja joiden käyttämisestä kyseiseen toimintaan vastaa toiminnan järjestäjä.
Lähikontakti tarkoittaa ihmisten fyysistä kontaktia tai oleskelua kasvotusten tai samassa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan.
Toimijoiden pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, miten ne estävät yleisön ja asiakkaiden lähikontaktit. Jos toimintaa ei ole mahdollista järjestää lain edellyttämällä tavalla, tiloja ei voi käyttää.
Päätöstä ei sovelleta oppilaitosten toimintaan, varhaiskasvatukseen, ammattiurheilemiseen eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan.
Viimeisimmät kommentit