Etäopetus jatkuu Orivedellä ainakin kaksi viikkoa – yli 70-vuotiaat saavat kirjeen rokoteajanvarauksesta

Ruokakassien jako jatkuu Orivedellä, sillä yläkoululaisten ja lukiolaisten jo kolmisen viikkoa kestänyt etäopiskelujakso jatkuu. Maanantaina Kalle Lekkeri kipaisi noutamassa perheen yläkoululaisen ruokakassin. Valmiit einesruuat ovat helpottaneet aterioiden ajoituksissa koululaisten päivärytmiin. Kassin ojentaa Iiris Mäkinen. Kuva: Juha Jäntti

Orivedellä yläkoulun ja lukion etäopetus jatkuu näillä näkymin 6. huhtikuuta saakka. Oriveden kaupunki tiedotti asiasta keskiviikkona kaupungin valmiusryhmän kokouksen jälkeen.

Kaupungin tiedotteessa todetaan, että ateriakassien jakoa jatketaan tulevalla viikolla.

Huoltajille ei järjestetä uutta kyselyä, mutta huoltajien tulee ilmoittaa Wilmassa, jos perhe haluaa osallistua ateriakassijakoon ensimmäistä kertaa tai jos kassia ei enää aiota noutaa.

– Ruuanjakelijoiden turvallisuuden vuoksi hakijoiden tulee käyttää maskia ja näyttää oppilaan nimi ja luokka isoin kirjaimin isolle paperille kirjoitettuna, tiedotteessa muistutetaan.

Lue lisää: ”Hienosti meni, kun tätä jo viime keväänä harjoiteltiin”

Harrastukset yhä tauolla

Valmiusryhmä myös suosittelee, että aikuisten liikuntaharrastukset sisätiloissa pidetään toistaiseksi tauolla. Muut aikuisten ryhmäharrastukset sisätiloissa suositellaan pidettäväksi tauolla 18. huhtikuuta asti.

Lasten harrastuksia koskevat rajoitukset säilyvät ennallaan eli lasten ryhmäharrastustoiminnan suositellaan olevan tauolla 5. huhtikuuta saakka. Sarja- ja ammattilaisurheilu sekä alakoulujen kerhotoiminta jatkuvat kuitenkin normaalisti.

Koronanyrkki suositteli tiistaina kuuden henkilön kokoontumisrajoituksen jatkamista 18. huhtikuuta asti. Myös yksityistilaisuuksiin suositellaan edelleen kuuden henkilön rajoitusta.

Avi antaa määräyksensä kokoontumisrajoituksesta vielä kuluvan viikon aikana.

Lue lisää: Yläkoulujen ja toisen asteen etäopetusta suositellaan jatkettavaksi Pirkanmaalla pääsiäiseen asti – harrastusrajoituksia koskevat ohjeet jatkuvat, samoin vahva maskisuositus

Etäopetuksen ja sulkutilan jatkosta tiedotetaan seuraavan kerran ensi viikon keskiviikkona 31. maaliskuuta.

Kirje tulossa rokotuksista yli 70-vuotiaille

Tampereen kaupunki tiedotti viikonloppuna, että Astra Zenecan rokotteen keskeytys ei vaikuta Orivedellä jo varattuihin koronarokotusaikoihin, vaan ajan varanneet rokotetaan muiden valmistajien rokotteilla.

Suomeen arvioidaan saapuvan viikosta 14 lähtien merkittävästi nykyistä enemmän koronarokotteita.

Tampereen kaupunki postittaa kaikille yli 70-vuotiaille orivesiläisille kirjeen koronarokotuksista ja ajanvarauksesta. Kirje jaetaan pääsiäisen jälkeen.

Juttua on muokattu 26.3.2021 klo 10.02: Juttuun on lisätty tieto, että kirje 70-vuotiaille jaetaan pääsiäisen jälkeen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?