Tuo on hyvä kysymys. Koulussa opettaja kysyi: Mitä sähkö on? Pikku-Kalle oli sen näköinen, että haluaisi kenties vastata, joten opettaja kysyi häneltä. Pikku-Kalle puolustautui: Kyllä minä sen kotona tiesin, mutta nyt en muista. Opettaja huokasi: Sepä vahinko. Sitä ei tiedä muut kuin jumala ja Pikku-Kalle. Jumala ei kerro ja Kalle ei muista.
No, nythän Orivedellä – varsinkin omassa paikallislehdessä käydään keskustelua tuulivoimaloista. En nyt ota kantaa puolesta tai vastaan. Mutta sähkö itsessään on merkinnyt omaan elämääni melkoista muutosta.
Olen syntynyt sähköttömään taloon ja ensimmäiset kymmenen ikävuotta pärjäillyt ilman sitä. Kun meille sitten rakennettiin vuonna 1959-1961 uusi asuinrakennus, niin sihen tuli myös sähkö, puhelin ja vesijohto. Melkoinen elintason nousu siis.
Aivan ensiksi sähkö antoi valoa napsauttamalla. Petromaxin virittely ja kohina jäi pois. Ja ensimmäinen sähköllä toimiva laite oli sähkömoottori. Se pyöritti puimakonetta, kotitarvemyllyä ja klapisirkkeliä. Meillä kun ei traktoriakaan ollut, niin oli pitänyt turvautua naapuriapuun noissa hommissa. Nyt pystyttiin hoitamaan työt omin voimin ja omalla aikataululla.
Seuraavaksi tarjolla oli telkkari, mutta äitimme tokaisi, että pesukonekin on tarpeellisempi. No, kodinkonemyyjä lupasi tuoda sitten sellaisen. Upon Siniviiri se oli, pulsaattorikone. Edelleen; seuraavaksi hankittiin sähköhella. Etenkin kahvinkeitossa tuli helpotus – ei tarvinnut tehdä puuhellaan tulta päiväkahvin takia kesähelteellä. No, tulihan se telkkarikin kamarin nurkkaan.
Olin jo maailmalla 1969, kun toin joululahjaksi sähkösilitysraudan. Äidillämme oli ollut ennakkoluuloja siihen vehkeeseen, mutta kun tottui, niin pois ei olisi antanut. Jossain vaiheessa navettaan ilmestyi lypsykone. Kerran ukonilman aikana äiti uhkasi: Jos sähköt menee, niin käsin en kyllä enää lypsä.
Onneksi ei koskaan tarvinnut, vaikka sähkökatkojakin oli.
Muuallakin kuin Orivedellä on keskustelun aiheena, millä tavoin sähkö tulisi tuottaa. Ja etenkin; millä tavoin ei. On ilmasto-, ympäristö-, ja eettiset näkökulmat. Minäkin niitä pohdin, mutta usein palautan mieleeni muutokset, jotka sähkön olemassaolo toi elämääni.
Itselläni on nykyajan vaatimusten mukaiset elämisen ja asumisen varusteet, joihin sähkö antaa käyttövoiman. Rompetta on paljon enemmän kuin lapsuudenkodissani, mutta ovathan laitteet kehittyneet ”säästäväisemmiksi”. Tätä tekstiä kirjoitan sähkökäyttöisellä tietokoneella ja lähetän sähköpostina.
Hannu Järvinen
Mäntsälä
