Suomeen on tulossa kolmen viikon sulkutila – yläkoulut siirtyvät etäopetukseen

Suomessa toteutetaan 8. maaliskuuta alkaen kolmen viikon sulkutila, jotta koronaviruksen leviämistä ja tartuttavampien virusmuunnosten yleistymistä saataisiin hallittua. Asiasta kerrottiin Suomen hallituksen tiedotustilaisuudessa.

Valtioneuvoston kanslian tiedotteessa todetaan, että hallituksella on jo valmius todeta koko maahan poikkeusolot ja valtioneuvosto päättää poikkeusoloihin siirtymisestä ensi viikolla.

Ravitsemisliikkeet ehdotetaan poikkeusoloissa suljettavaksi 8.–28. maaliskuuta, lukuun ottamatta perustason alueita. Ruuan ulosmyynti asiakkaille on kuitenkin sallittua.

Lisäksi 8. maaliskuuta alkaen leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla peruskoulun yläluokat ja toinen aste ohjataan siirtymään tilapäiseen etäopetukseen. Yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta voidaan keskeyttää.

Pirkanmaa kuuluu tällä hetkellä kiihtymisvaiheen alueisiin.

Tiukkien rajoitusten käyttöön ottamista suositellaan myös Pirkanmaalle

Valtioneuvoston kanslian tiedotteessa todetaan, että yhteensä seitsemän sairaanhoitopiirin alueella ohjataan otettavaksi heti käyttöön tason kaksi eli leviämisvaiheen tiukimmat rajoitukset. Lisäksi yhdeksälle kiihtymisvaiheen alueelle suositellaan käyttöön samoja toimia.

Valtioneuvosto antaa asiasta periaatepäätöksen tänään yleisistunnossaan.

Leviämisvaiheen seitsemän aluetta ovat Helsinki ja Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme, Vaasa, Ahvenanmaa ja Lappi.

Kiihtymisvaiheen alueisiin kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Itä-Savo, Etelä-Karjala, Keski-Suomi, Päijät-Häme, Länsi-Pohja, Pohjois-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kymenlaakso.

Perustasolla Sumessa on enää viisi aluetta.

Kokoontumisrajoitus laskee kuuteen henkilöön

Kaikki leviämisvaiheen alueet ja eri viranomaiset ohjataan ottamaan käyttöön täysimääräisesti kaikki koronaepidemian leviämisvaiheen toimet. Ne sisältävät myös tartuntatautilain uudet valtuudet.

Käytössä ovat jo olleet laaja etätyö- ja kasvomaskisuositus, riskiryhmien suojaaminen, korkeakoulujen etäopetus, julkisten tilojen käytön rajoittaminen sekä sulkeminen, aikuisten ryhmäharrastustoiminnan keskeyttäminen ja mahdolliset henkilöliikenteen matkustajamäärien rajoitukset.

Uusia lisätoimia ovat yli kuuden henkilön kokoontumisrajoitus ja yli kuuden henkilön yksityistilaisuuksien välttäminen. Lisäksi kuntien ja kuntayhtymien on tehostettava toimenpiteitään karanteenin ja eristyksen toteutumisen seuraamisessa.

Samat toimet suositellaan otettavaksi käyttöön myös yhdeksällä kiihtymisvaiheen alueella, joihin Pirkanmaakin tällä hetkellä kuuluu.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?