Pitkän tauon jälkeen yksi koronatartunta lisää Orivedelle – Juupajoki loistaa edelleen poissaolollaan

Orivedellä on todettu tällä viikolla yksi uusi koronatartunta. Tilanne on ollut paikkakunnalla tartuntojen suhteen rauhallinen, sillä edellinen todettu tartunta THL:n rekisteriin on merkitty tammikuun loppupuolella.

Koko koronapandemian aikana Orivedeltä on todettu yhteensä 26 koronatartuntaa. Niistä neljä on todettu tänä vuonna.

Viime vuonna Orivedelle merkittiin tartuntatautirekisteriin yhteensä 22 koronatartuntaa. Niistä yhdeksän todettiin jo keväällä.

Juupajoki on yhä yksi harvoista Pirkanmaan kunnista, joissa on todettu niin vähän koronatartuntoja tai ei laisinkaan, että kunta ei ole noussut THL:n listalle. Kunta näkyy listauksessa, kun sieltä on todettu vähintään viisi koronatartuntaa.

Keskiviikkona Tays tiedotti, että tiistaina Pirkanmaalla todettiin yhteensä yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Tutkittuja näytteitä oli 1 026.

Ensimmäisen rokotteen saaneita yli 600

Orivedellä ja Juupajoella annetaan parhaillaan koronarokotuksia 80 vuotta täyttäneille.

Juupajoella on myös ryhdytty antamaan rokotusaikoja niille 65–69-vuotiaille, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila.

Orivedellä aikoja annetaan vastaavalle riskiryhmälle 4. maaliskuuta lähtien. Ikää ei Orivedellä ole rajattu yhtä tiukasta, sillä aikoja annetaan 60–69-vuotiaille.

THL:n tilastoinnin mukaan keskiviikkoon mennessä ensimmäisen koronarokotuksen oli Orivedellä saanut 601 henkilöä. Toisen rokotteen on saanut 24 henkilöä.

Juupajoella ensimmäisen rokotteen on saanut 110 henkilöä ja toisen rokotteen kolme henkilöä.

Sairaalahoidossa Taysin erityisvastuualueella koronan vuoksi on 23 henkilöä. Keskiviikkona päivitetyn tilaston mukaan heistä kolme on teho-osastolla.

Leave a Comment