Tottahan sitä on osattava. Näin muun muassa vastattiin, kun Oriveden Sanomat tiedusteli lukijoidensa villasukanneulontataitoja.
Kyselyyn tuli yhteensä 105 vastausta ja vastanneista suurin osa kertoo osaavansa neuloa villasukat. Vastanneista peräti 87 prosenttia kertoo taidon olevan heidän hyppysissään.
Yksi vastaajista tosin myös pohti, kuinka johtavilla viranhaltijoilla on taito hallussaan, kun kerran Villasukkapääkaupungissa nyt asutaan.
– Osaan kyllä neuloa villasukat. Mutta osaako esimerkiksi Villasukkapääkaupungin kaupunginjohtaja ja villasukkakoordinaattori tämän taidon, vastaaja pohti.
Kaupunginjohtaja Juha Kuusiston taidoista ei vielä tiedetä, mutta villasukkakoordinaattori Ulpu Ahon seikkailua silmukoiden kanssa päästään kevään aikana todistamaan. Koordinaattorin tehtävän lisäksi hän toimii nyt myös Villasukkalähettiläänä eli neuloo tai ainakin yrittää neuloa villasukat kesäkuun alkuun mennessä.
Sukan neulonta on meditaatiota
Taidon osaavista moni kertoo villasukkien neulomisen tai kutomisen olevan rentouttava ja mukava harrastus. Villasukkarakkaus ei myöskään ole laantuvaa, sillä sukkia neulotaan myös läpi vuoden, ei vain talvikuukausina.
– Läpi vuoden neulon villasukkia. Se on parasta rentoutumista, yksi vastaajista kertoo.
– Rakastan villasukkia ja niiden kutomista. Olen harrastanut jo 70 vuotta, vastaa toinen.
– Kuuluu parhaimpiin harrastuksiini. Jokailtainen meditaatio, toteaa kolmas.
– Todellakin tuottaa sukan kudonta iloa ja on terapiaa arkistressin keskellä, on eräs vastaajista huomannut.
Villasukkia neulotaan omaan tarpeeseen, mutta niitä annetaan runsaasti myös lahjaksi omille perheenjäsenille, sukulaisille kuin myös tuttaville. Moni neuloja saa vuoden aikana valmiiksi kymmeniä sukkapareja.
– Kyllä osaan ja kokeilen uusia kuvioita. Lastenlapseni ovat 19- ja 23-vuotiaita ja he arvostavat vieläkin sukkiani, eräässä vastauksessa todetaan.
– Olen pienestä jo alkanut niitä tekemään. Ihanin muistoni on lasten ilmeistä, kun kävimme Valko-Venäjällä lastenkodeissa ja kudoin sinne ison määrän sukkia lapsille. Olen kutonut jopa 100 paria vuodessa. Televisiota katsellessa tulee valmista, kertoo yksi neuloja.
Äidin ja mummon oppien jäljillä
Moni on oppinut taidon jo lapsuuskodissaan tai vastaavasti koulussa. Taidon kerrotaan muun muassa tulleen perintönä mummoilta ja äideiltä. Varsinainen hurahtaminen lajiin voi toisaalta tapahtua myös todella nopeasti.
– Olen oppinut äidiltä ja mummoltani sukan kutomisen jo lapsena. Nyt olen 55-vuotias. Vuosien varrella on tullut tehtyä sukkia itselle, ystäville kuin sukulaisille. Kiikutin juuri kahdet miesten sukat sukulaiselle, yhdessä vastauksessa todetaan.
– Peruskoulun ala-asteella opettelin ensi kerran sukan teon tekstiiliopettajan opastuksella. Myöhemmin vielä vahvistetun kantapään ohjeen mukaan. Sukkien tekeminen on mukavaa puuhaa. Sukkia on valmistunut vuosittain omalle perheelle ja välillä tuliaisena sukulaisille, kertoo toinen.
– Mummoni oli sukankutoja ja ensimmäiset sukkani kudoin 8–9-vuotiaana hänen opissaan. Sittemmin on sukkia tullut kudottua lukematon määrä. Niin rentouttavaa, kertoo eräs vastaajista.
– Reilun vuoden ajan olen ollut hurahtaneena JonSukkien kutomiseen ja kyllä niitä sitten on puikoilta tippunutkin lähipiiriä lämmittämään, yhdessä kommentissa myönnetään.
Vanhat taidot kaivetaan esiin
Opittua taitoa on ryhdytty myös palauttamaan mieliin pitkän tauon jälkeen. Apuna ei silloin välttämättä äitiä tai isoäitiä tarvita. Joillekin villasukkien neulonta on myös pieni ansaintakeino.
– Koulussa opittu ja pian unohdettu taito. Lasten saannin myötä opettelin uudestaan YouTuben videoiden kautta. Tälläkin hetkellä yhdet työn alla.
– Verestin koulun kässätuntien jälkeen taitoni uudestaan aikuisena. Opettelin vahvistetun kantapään teon vanhemmalla iällä äitini istuessa vieressä ja lopulta kirjoittaen ohjeet. Kyllä se oppi meni lopulta perille, vaikka aluksi tuntui tosi vaikealta. Onnistuminen toi suurta iloa ja nykyään pidän omat aikuiset lapseni villasukissa, 43-vuotias nainen kertoo.
– Villasukkien neulonta on varsinkin näin korona-aikaan sopiva harrastus. Pientä lisätienestiäkin siitä on lomautettuna saanut, kun on muille neulonut tilauksesta.
”Ihanaa, kun näkee työn etenemisen reaaliajassa”
Ahkerat neulojat uskaltavat kokeilla myös uusia tekniikoita ja hyödyntää langanpätkät viimeiseen asti. Työn eteneminen tuo myös iloa, vaikka aina valmista ei kuitenkaan tule välttämättä käden käänteessä.
– Osaan neuloa villasukat monella tapaa. Pidän villasukkakursseja, joilla kokeillaan erilaisia pintoja, kuvioita ja kantapäitä. Paras saapassukka on kuitenkin se kaikkein yksinkertaisin: 2o2n resori ja vahvistettu kantapää.
– Kudon sukkia yhtä aikaa. Jämälangoista on mukava tehdä ja lankakerien määrä on hallinnassa. Joskus nimeän sukkaparit. Viimeksi valmistuivat pojalle ”metsänsukat” kuusen vihreästä, männyn ruskeasta ja kiven harmaasta, eräs vastaaja kuvailee.
– Ihanaa, kun näkee työn etenemisen reaaliajassa. Ihanaa on myös lämmöllä ajatella saajia, kun lahjaksi tekee. Sukat voi tehdä myös virkkuukoukulla, jos puikot tuntuvat hankalilta.
– Kaksi vuotta on ollut kesken ensimmäinen sukka. Kaksivuorotyö ja kotihommat päälle, ei oo kerennyt tekemään valmiiksi, yksi vastaajista sanoo.
Hikisen pitsin väkertäminen piisasi
Kyselyyn vastanneista 14 kertoi olevansa niitä, joilta villasukan neulonta ei onnistu. Taitoa on kuitenkin aikoinaan saatettu harjoitella. Toisaalta tarvetta taidolle ei ole ollut, kun suvussa on ollut jo ahkera villasukantekijä.
– Taidot on jäänyt. Kouluaikana osasin, yksi sanoo.
– Äiti on aina neulonut, niin en ole viitsinyt opetella. Suunnitelmissa on kyllä opetella itsekin, toinen toteaa.
– Viimeksi olen neulonut yläasteella, sen jälkeen en ole sukkapuikkoihin koskenut. Täytyisi kyllä opetella tämä hieno taito uudelleen, eräs vastaajista suunnittelee.
Villasukan neulonta ei kuitenkaan kaikille soville, sekin käy vastauksista selville.
– En ole käsityöihminen. Riittää, kun koulussa väkersin hikisen pitsin. En saa edes koneella suoraa saumaa aikaiseksi, yksi vastaajista on kirjoittanut.
