Katri Sikiö on ohjannut kansalaisopiston kudontapiirejä noin 20 vuotta. Viime aikoina hän on ohjannut kurssilaisia erilaisissa kudontatöissä niin Juupajoella kuin Länkipohjassa. Piireissä on tehty esimerkiksi mattoja, saaleja, pöytäliinoja ja kodin sisustukseen liittyviä tekstiileitä.
– Ryhmissäni on kudottu myös vaativia ryijyjä.
Yhteistä tekemistä Sikiö pitää tärkeänä asiana. Perinteiden säilyminen myös kudonnan saralla on tärkeää.
– Emme kilpaile, vaan kukin kutoja keskittyy omaan työskentelyynsä. Ne kutojat, jotka ovat pidemmällä kudontatöissä, auttavat mielellään, jos joku kutoja tarvitsee apua.
Kudontatöistä Sikiö kokee onnistumisen tunnetta ja iloa. Kutojat ovat pystyttäneet yleensä yhteisen näyttelyn Juupajoen kunnankirjaston tiloihin. Viime vuosi oli ensimmäinen kerta, kun näyttelyä ei voitu järjestää. Syynä oli tietysti koronapandemia.
– Näyttelyn ohikulkijatkin kiinnostuvat usein kudonnasta. Joskus töitä on ollut osittain esillä Oskon kevätnäyttelyssä, mutta olemme halunneet pitää töitämme esillä Juupajoen kirjastolla. Ne ovat saaneet olla siellä useamman viikon ihan rauhassa, Sikiö toteaa.
Hän ohjaa kahta kudontaryhmää Juupajoella Oriveden seudun kansalaisopiston alaisuudessa. Toinen ryhmä kokoontuu Korkeakoskella ja toinen Kopsamolla, josta Hirvijärven kudontapiiri sai uudet tilat koululta, kun sieltä vapautui luokkatilaa koulun aloitettua pienten lasten kouluna.
Koronarajoitusten vuoksi kansalaisopiston kurssitoiminta on ollut suurimmaksi osaksi tauolla, niin myös Sikiön ohjaamat kudontapiirit. Omatoimisesti yksittäiset ihmiset ovat kuitenkin voineet käydä kutomassa töitään kudontapiirien tiloissa. Mahdollista on, että kurssitkin pääsevät jo kohta kokoontumaan normaaliin tapaan.
Länkipohjan kudontaryhmää Katri Sikiö ohjaa Jämsän työväenopiston palveluksessa. Maanantai-iltapäivisin entisen Säästöpankin talossa pyörivä piiri on myös ollut tauolla, mutta viimeisimmän tiedon mukaan kudontapiiri on saanut luvan jatkaa toimintaansa jo ensi maanantaista lähtien.
Kurssitarjonta on monipuolista
Katri Sikiö on pitänyt vuosien varrella lyhytkursseja huovutuksesta, värjäyksestä, kasvivärjäyksestä ja pitkiä kursseja päällekirjonnasta. Päällekirjontaa Sikiö ei ole opettanut enää muutamaan vuoteen.
– Kokoonnuimme Sahrakosken talon pirttiin, mutta nyt väki on sen verran vähentynyt, ettei sitä ryhmää ole tullut täyteen. Ryhmä oli myös todella mieleinen minulle, joten sitä kyllä kaipaan, Sikiö toteaa.
Kasvivärjäyksen yhteydessä kurssilaiset ovat kokeilleet myös aurinkovärjäystekniikkaa. Sikiö kertoo, että siinä kankaiden päälle laitetaan väriemulsio, johon on sekoitettu väripigmenttiä.
– Kangas kastellaan. Kankaan päälle laitetaan esimerkiksi kasvi tai jotain, mistä tulee kaunis kuvio. Kuivuessaan väri pakenee kuvan tai kuvion alta eli se jää valkoiseksi. Tekniikkaa voi tehdä talvellakin, mutta nimi tulee siitä, että auringossa väri kuivuu nopeammin.
Sikiö iloitsee siitä, että kursseille on saatu riittävä määrä osallistujia. Ilahduttavaa on myös se, että uutta väkeä on tullut mukaan.
– Käsillä tekemistä on aina ollut ennen vanhaan. Omasta lukioajastani muistan sen, että kaikki neuloivat villapaitaa. Nyt myös koronan aikaan Suomessa neulotaan hyvin paljon, mikä on positiivinen ilmiö.
Ekologisuus on tärkeä asia
Sikiötä kiinnostaa ekologinen näkökulma käsitöiden tekemisessä. Hän toivoo, että suomenlampaan villa nousisi vielä ansaitsemaansa arvoon.
– Meillä olisi Suomessa yhtä lailla mahdollisuudet kehräämöillä alkaa kehrätä yhtä suosittua villaa kuin mitä muun maailman villa on. Olisi hienoa, jos Suomen oma tuotanto vielä voimistuisi.
Suomi ei ole omavarainen puuvillasta, pellavasta eikä silkistä. Ihmisten vinteiltä löytyy myös vielä vanhoja ja selkeästi käsin kehrättyjä pellavavyyhtejä.
– Niistä kyllä kudotaankin, mutta loimilanka on parempi olla uudempaa ja kestävämpää. Vanhat langat saattavat olla hauraita, mutta kudelankana ne menevät hienosti, Sikiö kertoo.
Kaikki lähtee loimen luomisesta
Kudonta on selkeästi jonkinasteisessa nousussa myös nuorempien ihmisten keskuudessa. Näin ainakin Suomen Villasukkapääkaupungissa Orivedellä ja sen reunamilla. Juupajoeltakin kutojia käy välillä kutomassa Auvisen talolla.
– Meillä on kuitenkin Juupajoella riittävästi kangaspuita, joissa työt saavat odottaa rauhassa kutojia. Jokainen kutoja saa tehdä oman työnsä loimen luomisesta alkaen kudonnan loppuun asti, mikä on tärkeä asia, Sikiö toteaa.
Juupajoen kunnankirjaston kirjastovirkailija Jutta Kaarema kertoo osallistuvansa parhaillaan kolmatta vuotta kudontakurssille.
Kaareman äiti ja isoäiti ovat kutoneet mattoja, joten heidän esimerkkinsä innosti myös häntä kokeilemaan kudontakursseja. Kaarema on tutustunut kursseilla uusiin ihmisiin ja saanut luotua sosiaalisia ympyröitä itselleen muualta muuttaneena.
– Teen mielelläni käytännöllisiä käsitöitä. Kun teen ne itse vaivaa nähden, osaan myös arvostaa käsitöitäni enemmän. Myös menneitä sukupolvia osaa arvostaa enemmän, kun ymmärtää käytännössä, miten haastavaa on tehdä jokin tietty käsityö.
Ennen vanhaan itsetehtyjä käsitöitä arvostettiin paljon. Ihmiset paikkasivat, mankeloivat ja silittivät sekä säilöivät kankaita tarkasti pinkassa.
– Elämäntapa myös tarttuu. Omatkin lapseni ovat taitavia käsistään, Sikiö kertoo.
Räsymatot ovat olleet aina tekstiileitä, joissa materiaaleja on käytetty uudestaan. Tosin Sikiö arvioi, että nyt ehkä vähemmän leikataan kuteita, ja jos niitä leikataan, niin ne ovat vain osa mattoa.
– Mattoon halutaan tietyt, mieleiset värit. Useimmilla ihmisillä on lempivärejä ja uusien sisustustekstiilien värit valitaan aiempaan sisustukseen sopivaksi.
Sikiö iloitsee käsityön arvostuksen noususta. Hyväksi esimerkiksi hän sanoo Turun arkkihiippakunnan uudeksi piispaksi vihityn Mari Leppäsen kasukan.
– Se on upea esimerkki tekstiilitaiteen ja käsityötaidon yhdistelmästä.
