Muistelen jonkun mielipidekirjoittajan kovasti sympatiseeranneen Suomen Tuulivoimayhdistys ry:tä ja kritisoineen minunkin tietojani. Jukka Virtanen totesi Levyraadissa aikoinaan mainostauon alkaessa: Seuraavaksi seuraamme öö,öö kaupallisia tiedotteita. Tuulivoimayhdistyksen tilastot ja tiedotteet kuuluvat mielestäni tähän Virtasen mainitsemaan kategoriaan, mutta silti pistäydyin yhdistyksen sivuilla.
Suomessa astui voimaan yleinen ja yhtäläinen äänioikeus vuonna 1906. Sitä ennen äänioikeus määräytyi veronmaksukyvyn, maanomistuksen ja virka-aseman perusteella. Myös naiset saivat äänioikeuden ja äänioikeutettujen määrä kymmenkertaistui.
Suomen Tuulivoimayhdistys ry:ssä järjestön asioissa äänimäärä perustuu myös ymmärrykseni mukaan varallisuuteen. Suurimman jäsenmaksun suorittajat päättävät yhdistyksen asioista. Täten pääosin ulkomaiset omistajat, voimalavalmistajat ja investorit eli pääomasijoittajat määrittävät, mitä yhdistys tekee.
Yhdistyksen hallituksessa on 12 jäsentä, joista yhdeksällä suurimmalla on hallussaan kahdeksan ääntä kullakin eli yhteensä 72. Lopuilla kolmella on yhteensä 3-8 ääntä. Kukahan se mahtaa siellä valtaa käyttää? Henkilöjäsenillä on esimerkiksi hallituksen valinnassa nolla tai yksi ääni. Tosin he saavat yhdistyksen kustantaman Tuulivoima-lehden veloituksetta.
Isompien yritysten 17 500 euron jäsenmaksu vuodessa tuntuu äkkiseltään korkeahkolta, mutta ajatelkaapa, mitä tämä teollisuudenala on sillä saanut. Suomen veronmaksajat maksanevat sille vuoteen 2030 mennessä tariffien, aloitustukien ja sähkön siirtohintojen muodossa noin 4 miljardia euroa. Ei ollenkaan hassummin lobattu.
Vuonna 2019 asennetusta tuulivoimakapasiteetista oli ulkomaisessa omistuksessa 92,3 %. Kotimaisen TuuliWatin osuus oli 8,7 %. Sittemmin St1 on myynyt osuutensa yhtiöstä.
Vuonna 2021 rakenteilla olevista voimalahankkeista on ulkomaisessa omistuksessa 356 turbiinia teholtaan 1570,86 MW. Suomalaisessa omistuksessa on 81 turbiinia eli 338,1 MW. Siis tällä hetkellä ulkomaiset yhtiöt omistavat näistä keskeneräisistä laitoksista 78,5 % ja suomalaiset vastaavasti 21,5 %.
Ainakin aikaisemmin on käynyt niin, että tämä suomalaisten osuus edelleen pienenee. Nämäkin lähteet löytyvät Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n verkkosivuilta.
Yksityinen yhdistys tekee rahoillaan tietysti, mitä tykkää, mutta Suomessa ei luultavasti tehdä yhtäkään tuulivoimaa koskevaa päätöstä, etteikö Suomen Tuulivoimayhdistys ry:ltä eli tuulivoimateollisuuden etujärjestöltä kysyttäisi siihen mielipidettä.
Oikeustajuani vastaan sotii, että ulkomaiset toimijat ja muu tuulivoimateollisuus määrittelevät, miten lähelle asutusta voidaan rakentaa mielestäni ympäristöä häiritsevää, asukkaiden terveyttä ja luontoa pilaavaa teollisuutta.
Tuulivoimaloiden sijainti kiinteistöjen lähialueella vaikuttaa negatiivisesti kiinteistöjen arvoon. Ruotsalaiset kiinteistövälittäjät ja suomalaisista ainakin Aktia Kiinteistövälitys ovat arvioineet tuulivoima-alueen lähistöllä sijaitsevien kiinteistön hintojen laskevan noin 30 prosenttia. Lisäksi on olemassa vaara, ettei kiinteistöille yksinkertaisesti löydy ostajia.
On huomattava, että perustuslain 15 §:ssä on säädetty omaisuuden suojasta. Jokaisen omaisuus on turvattu. Kansalaisten on voitava luottaa, etteivät päättäjät heikennä heidän varallisuuttaan. Suomalaisten varallisuus kun tavallisesti on sidottu kotiin.
Suomesta puuttuu tuulivoimaa säätelevä laki valtakunnallisesti, eivätkä kunnat itsenäisesti pysty sellaista säätämään. Osa kunnista on määräysvaltansa puitteissa määritellyt suojaetäisyyden tuulivoimaloiden ja asutuksen välille, viimeksi Ilmajoki ja Evijärvi.
Mielestäni vähintään viiden kilometrin suojaetäisyys poistaisi räikeimmät epäkohdat. Orivesi mainostaa itseään luontoystävällisenä pikkukaupunkina, jossa on tilaa asua ja harrastaa. Pidetään se sellaisena, eikä hyväksytä tuulivoimaa asutuksen lähelle.
P.S. Keskustan Jyrki Tuomaala siteerasi Kuntalehteä, jossa kerrottiin Simon kunnan saavan yli miljoonan euron kiinteistöverotulon tuulivoimaloista. Tuomaala mainitsi myös naapurikunta Ranuan, jossa kuntapäättäjät ovat kieltäytyneet tuulivoimaloista, eikä näin ollen kunta saa niistä tuloakaan.
Vertailin pikimmiten joutessani kuntien tilinpäätöksiä vuodelta 2019, joista ilmeni muun muassa seuraavanlaista tietoa. Simon kunta, joka siis saa tuulivoimaloista miljoonatulot, teki alijäämää 1,65 miljoonaa, velkaa per asukas oli 1 589 euroa ja kunnan veroprosentti oli 22,0.
Vertailukunta Ranua, jossa ei siis ole yhtään tuulivoimalaa, teki sekin alijäämää, tosin vain runsaat 700 000. Velkaa per asukas oli 894 euroa ja kunnan veroprosentti oli 19,75. Tästäkin voi varmaan vetää jonkinsorttisia johtopäätöksiä.
Kullervo Erkkilä
