Pirkanmaan kirjoituskilpailu etsii lahjakkaita harrastajakirjoittajia – voittajat saavat 1 000 euron palkinnon

Tampereen kaupunginkirjaston järjestämä Pirkanmaan kirjoituskilpailu järjestetään myös tänä vuonna. Kisa järjestetään nyt 70. kerran.

Kilpailuun voivat osallistua Pirkanmaalla asuvat, työskentelevät tai opiskelevat harrastajakirjoittajat, jotka eivät ole julkaiseet kaunokirjallista teosta tai omakustannetta.

Kilpailutöitä voi ensi kertaa toimittaa myös sähköisesti ja paperisina niitä otetaan vastaan Pirkanmaan kuntien pääkirjastossa sekä postitse. Osallistumisaikaa on helmikuun loppuun saakka.

Kilpailussa on kaksi sarjaa: proosa ja lyriikka. Kirjoittaja voi osallistua molempiin sarjoihin samanaikaisesti. Kummankin sarjan voittaja palkitaan 1 000 euron rahapalkinnolla. Rahapalkintojen lisäksi jaetaan kunniamainintoja.

Kilpailun palkintolautakuntaan kuuluvat tänä vuonna näytelmäkirjailija, ohjaaja Sirkku Peltola, runoilija, kääntäjä Pekka Kytömäki, kirjailija, käsikirjoittaja Johanna Sinisalo ja dosentti, tietokirjailija Olli Löytty.

Kilpailun tulokset julkistetaan toukokuussa. Palkitut työt julkaistaan kirjaston verkkosivuilla.

Viime vuonna proosasarjan voittoon ylsi pälkäneläinen Kirta Koskinen ja lyriikkasarjan voittoon tamperelainen Risto-Matti Rasa.

Kilpailutöitä saapui tuolloin yhteensä 323, joista proosasarjaan osallistui 180 ja lyriikkasarjaan 143. Palkintolautakuntaan kuuluivat kirjallisuudentutkija Hanna Samola, kirjailija Asko Jaakonaho, Sirkku Peltola ja Pekka Kytömäki.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?