Oriveden vuoden ensimmäinen koronatartunta on todettu – Juupajokea ei Koronakartalla vieläkään näy

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Orivedeltä on todettu yksi uusi koronatartunta. Kyse on tämän vuoden ensimmäisestä todetusta tartunnasta paikkakunnalla.

Viime vuonna Orivedeltä todettiin yhteensä 22 tartuntaa, joista viimeisimmät tulivat ilmi joulua edeltävänä viikonloppuna. Tartunnoista yhdeksän todettiin jo koronan ensimmäisen aallon aikana keväällä 2020.

Juupajoki ei ole vieläkään THL:n koronatartuntojen määristä kertovalle listalle noussut. Kunta näkyy Koronakartalla, kun sieltä on todettu vähintään viisi koronatartuntaa.

Tampereen yliopistollinen sairaala tiedotti torstaina, että loppiaisena Pirkanmaalla todettiin 19 uutta koronavirustartuntaa. Näytteitä analysoitiin yhteensä 905 kappaletta.

Sunnuntaina tartuntoja Pirkanmaalla todettiin viisi, maanantaina seitsemän ja tiistaina 14. Näytteitä on neljän edellisen päivän aikana tutkittu yhteensä 3 325 kappaletta.

Tiistaina Pirkanmaan koronanyrkki tiedotti, että Pirkanmaan sairaanhoitopiirin koronatilanne on myönteisestä kehityksestä huolimatta edelleen kiihtymisvaiheessa. Lasten harrastustoiminnan aloittamiselle annettiin lupa, mutta muutoin koronasuositukset pysyvät vielä voimassa.

Koronatartuntojen kahden viikon ilmaantuvuusluku on nyt 29 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Näytteenottoon hakeutuneiden määrä on kuitenkin edelleen selvästi alhaisempi kuin joulun alla

Lue lisää:

Lasten ja nuorten harrastustoiminta on sallittua pienissä ryhmissä ensi viikosta alkaen

Lasten harrastustoiminnan voi aloittaa Orivedellä – sisäliikuntapaikat, uimahalli sekä nuoriso- ja kokoustilat pysyvät vielä muutoin suljettuina

Leave a Comment