Miksi kirjeet lojuivat tienlaidassa?

Tein tapanina normaalin pyörälenkkini Teollisuustiellä, ja satuin huomaamaan kirjepostia tiellä. Otin nuo samalle vastaanottajalle osoitetut kolme kirjettä talteen tien reunasta Autolan lähistöltä.

Edellispäivänä olin tehnyt tasan saman lenkin, eikä niitä silloin näkynyt. Miten ne olivat ilmestyneet siihen joulupäivänä, yöllä tai tapanin aamuna?

Otin kirjeet talteen ja mietin, mitä niille pitäisi tehdä. Yritin soittaa vastaanottajalle, mutta tavallisella haulla ei numeroa löytynyt. Poliisillekin olisin niitä tarjonnut, mutta poliisiasemalla ei näyttänyt pyhinä olevan ketään.

En keksinyt muutakaan kuin että vein ne sunnuntaina kauppareissulla perille Yliskyläntien varteen. Laitoin mukaan yhteystietonikin, jos saaja ihmettelee, mistä kirjeet ovat pyhänä laatikkoon ilmaantuneet.

Jäi vaan ihmetyttämään, mistä kirjeet olivat siihen pudonneet keskellä joulunpyhiä. Nyt ne kuitenkin ovat siellä, minne kuuluvat.

Arkipäivänä tapahtuneen voisi selittää sillä, että kirjeet ovat pudonneet postinjakajan kyydistä, mutta näin pyhinä se tuntuu kummalliselta. Katselen aika tarkkaan tienvarsilta eläinten jälkiä, joten olisin varmaan huomannut ne.

Pyöräilijä

Leave a Comment